LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin

Neljänteen koripallon olympiaturnaukseensa valmistautuva LeBron James on valittu Yhdysvaltain joukkueen lipunkantajaksi ensi perjantaina järjestettäviin Pariisin olympiakisojen avajaisiin.
James ei ole ensimmäinen olympialaisten avajaisissa Yhdysvaltain lippua kantanut koripalloilija. Moisen kunnian ovat aiemmin saaneet WNBA-legendoista Dawn Staley Ateenassa 2004 sekä Sue Bird Tokiossa 2021.
Jamesin lisäksi kaksi muutakin NBA-pelaajaa kantaa maansa lippua Pariisin kisojen avajaisissa. He ovat Saksan Dennis Schröder ja Kreikan Giannis Antetokounmpo.
Ennen Jamesia, Schröderiä ja Antetokounmpoa yhdeksän NBA-pelaajaa on jo ehtinyt kantaa olympiakisojen avajaisissa maansa lippua. Ensimmäisenä kunnian sai Kiinan legenda Yao Ming, joka oli Kiinan lipunkantajana Ateenassa 2004 sekä Pekingissä 2008.
Kiina jatkoi koripalloperinnettä avajaisissa vielä Lontoossa 2012. Siellä maan lippua kantoi silloinen NBA-pelaajia Yi Jianlian.
Pekingissä 2008 NBA-pelaajista maansa lippua kantoivat avajaisissa Yaon lisäksi Argentiinan Manu Ginobili sekä Saksan Dirk Nowitzki. Lontoossa 2012 NBA-pelaajista lipunkantokunnian saivat Yin lisäksi Venäjän Andrei Kirilenko sekä Espanjan Pau Gasol.
Rio de Janeiron 2016 olympialaisissa ainoana NBA-pelaajana maansa lippua kantoi Argentiinan Luis Scola. Tokiossa 2021 moisen kunnian saivat NBA-pelaajista Japanin Rui Hachimura sekä Australian Patty Mills.
WNBA-pelaajista maansa lippua on Staleyn ja Birdin lisäksi avajaisissa päässyt kantamaan Lauren Jackson. Hän kantoi Australian lippua Lontoossa 2012.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui