Susijengin päävalmentaja paljasti – tällainen merkitys Lauri Markkasella on Suomelle
Lauri Markkanen on palannut kesäksi jälleen Susijengin mukaan, kun Suomen miesten koripallomaajoukkue valmistautuu heinäkuun MM-karsintaotteluihin Unkaria ja Ranskaa vastaan.
Markkanen on mukana maajoukkueessa ensimmäistä kertaa viime kesän EM-kisojen jälkeen.
Suomen päävalmentaja Lassi Tuovi nosti esiin Markkasen merkityksen joukkueelle Susijengin harjoitusten jälkeisessä mediatilaisuudessa tiistaina.
– Lauri rauhoittaa tilannetta täällä. Hän on sellainen, keneen voi turvautua, mutta hän antaa myös esimerkin kentällä. Hän on ennen kaikkea äärimmäisen hyvä joukkuepelaaja ja joukkuekaveri. Hän on yksi laumasta, Tuovi sanoi.
Tuovin mukaan Markkanen ei tähtiasemastaan huolimatta kaipaa erityiskohtelua.
– Jotkut superstarat vaativat sitä, että he saavat esimerkiksi erilaisia vapauksia, mutta Lauri oikeastaan haluaa olla vain yksi muiden joukossa. Hän tekee kaiken esimerkillisesti, Tuovi kehui.
Markkanen ja muu Susijengi pääsee 3. heinäkuuta kotiyleisön eteen loppuunmyydyllä Veikkaus Areenalla, kun Suomi kohtaa Unkarin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Lähde: Ben Simmons otti askeleen lähemmäs paluuta NBA:han
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”
- Victor Wembanyama väittää pystyvänsä järisyttävään ennätykseen
- Tulevaisuus on valoisa – tyttöjen maajoukkueelta upea EM-turnaus
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Lähde: Klay Thompsonin mahdollisen treidin runko on selvillä
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä