Lauri Markkanen palasi perjantaina Susijengin kokoonpanoon ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn EM-kisojen, kun Suomi kaatoi Unkarin loppuunmyydyllä Veikkaus Areenalla MM-karsintaottelussa.

Voitto irtosi lopulta paremman toisen jakson jälkeen, vaikka ottelun alku olikin Susijengiltä tahmeaa tekemistä.

Markkanen oli paluuottelussaan jälleen Susijengin kantavia voimia. Suomalainen viimeisteli ottelussa 23 pistettä.

“Virhe molemmissa maanosissa”

Markkanen antoi ottelun jälkeen palautetta tuomarilinjasta. Utah Jazz -tähden mielestä tilanteet pitäisi viheltää samalla tavalla riippumatta siitä, kummalla puolella Atlanttia pelataan.

Euroopassa tuomarilinja on tunnetusti sallivampi kuin NBA:ssa.

– Kun olet heittämässä ja siinä roikutaan ranteessa kiinni, niin se on kyllä virhe molemmissa maanosissa. Siihen ehkä vähän turhauduin. Oli kuitenkin odotettavissa ettei edessä olisi mikään maailman helpoin peli, Markkanen kertoi median edessä ottelun jälkeen.

Fyysistä peliä Markkanen ei kuitenkaan moittinut.

– Muutaman kerran tuntui, että heittotilanteessa rikottiin, mutta kiva se on, että saa pelata kovaa.

Susijengi jatkaa MM-karsintojaan ensi viikon maanantaina Ranskan vieraana.

LUE MYÖS: