Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
Sacramento Kings lähtee NBA-kauteen yhtenä liigan huonoimmista joukkueista. Tilanne olisi kuitenkin voinut olla erilainen, sillä Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa. Joukkue käänsi lopulta katseensa muualle.
Kingsin sisäpiiritoimittaja James Ham kertoo, että Kingsillä oli mahdollisuus treidata joukkueen laituri Zach LaVine tähtipelaaja Trae Youngiin, kun takamies oli vielä Atlanta Hawksin riveissä. Young on sittemmin siirtynyt Washington Wizardsiin, ja Hawks sai tammikuussa vastineeksi Corey Kispertin sekä CJ McCollumin.
Ham kertoo, että Kings sanoi ei, koska seurassa uskottiin Youngin haluavan jatkosopimuksen välittömästi, kun kone olisi laskeutunut Sacramentoon. Kings ei ollut täysin valmis siihen, että Young olisi ollut heidän tulevaisuutensa kulmakivi. Ham ei paljasta twiitissään kokonaista treidin raamia, mutta Young siirtyi aika halvalla Wizardsiin, joten pelkästään LaVine olisi todennäköisesti riittänyt.
Seurajohdon toiminta on ollut surkuhupaisaa
Kingsin seurajohtoa on kritisoitu laajasti läpi vuosien. Vuonna 2022 Kings treidasi Indiana Pacersiin lupaavan takamiehen Tyrese Haliburtonin, koska seurassa ajateltiin hänen ja De’Aaron Foxin olevan epäsopiva pari takakentälle. Kyseinen treidi kuulostaa erityisen typerältä, sillä pari kautta myöhemmin Kings treidasi myös Foxin pois ja jäi käytännössä ilman laadukasta takamiestä.
Tilanteessa ironista on se, että Haliburton on noussut yhdeksi liigan parhaista pelaajista Pacersin riveissä ja vei joukkueen kaudella 2024–25 finaaleihin asti, mutta joutui taipumaan Oklahoma City Thunderille seiskapelissä. Myös Fox oli tämän vuoden pudotuspeleissä finaaleissa San Antonio Spursin riveissä, mutta kärsi loukkaantumisesta, jonka vuoksi hänen tasonsa ailahteli.
Kings valitsi tämän vuoden NBA varaustilaisuudessa viidentenä Darius Acuff Jr:n, josta povataan tulevaisuuden supertähteä. Acuff on erinomainen skoraaja, hyvä syöttäjä ja omaa kaikki työkalut tähtistatukseen tulevaisuudessa.
Ehkä tällä kertaa seurajohto ei treidaa joukkueen lupaavinta pelaajaa muualle ja kannattajilla on jotain, mitä odottaa tulevaisuudessa.
- Nyt tuli kova arvio! Yhdysvaltalaismedia povaa Miikka Muuriselle huimaa sijoitusta varaustilaisuudessa
- Ilari Seppälä tekee paluun Ranskaan – korvaa loukkaantuneen pelaajan
- NBA:n historiassa vain Wilt Chamberlain on aloittanut kautensa paremmin kuin Luka Doncic
- Victor Wembanyama on aivan pysäyttämätön – absurdit tilastot yön ottelussa
- Salon Vilppaan suurvoitto eurokentillä sai vastustajan nöyräksi: ”Voitti ansaitusti”
- Lähde: Entinen NBA-dynastia on jo pitkään ollut kiinnostunut Lauri Markkasesta
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä