Nyt se on virallista. Suomalainen superlupaus Miikka Muurinen, 19, on saanut peliluvan alkavaa NCAA -kautta varten. Uutinen tuli ilmi Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä, kun päävalmentaja John Calipari ilmoitti sosiaalisessa mediassa Muurisen olevan sallittu pelaamaan parketeilla.

Yliopistokauden ensimmäinen virallinen ottelu pelataan Arkansas Razorbacksin osalta 8. marraskuuta. Vastaan asettuu kivenkova Virginia Cavaliers, jossa tunnetuin nimi on alkavalla kaudella Johann Grunloh. Saksalaispelaaja on pitkä laituri, joka pystyy levittämään hieman kenttää ja suojelee omaa koriansa hyvin.

Päävalmentaja Calipari myös avautui hieman Muurisen tilanteesta videolla. Calipari on yksi yliopistokoripallon historian parhaista valmentajista ja hän on ennen kaikkea pelaajalähtöinen valmentaja. Hän asettaa joukkueen kaiken eteen ja näyttää tunnetta penkin päässä.

Näin päävalmentaja Calipari kertoi Muurisesta:

– Olette varmasti kuulleet, että Miikka on saanut peliluvan. Minkä kokouksen sainkaan pitää hänen kanssaan, jossa kerroin hänelle, että olet saanut peliluvan. Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä. Kun hänen joukkuekaverinsa saivat tietää, näitte kuinka innoissaan he tästä ovat.

– Sanon tämän kaikille. Hän on 19. Hän ei ole Teräsmies ja hänellä on vielä pitkä matka kuljettavana. Hän on hyvä pelaaja, meillä on paljon hyviä pelaajia. Hänen myötä olemme parempi joukkue. Hän on kuitenkin nuori. Nyt lisäämme hänet tähän ryhmään: 213 senttinen, joka osaa pelata kaarella. Myöskin sisällä, hän ei tykkää pelata sisällä, mutta voi pelata siellä, kertoi Calipari.

Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.

John Calipari

@CoachCalArk
A quick update for you!!!

Arkansas on alkavalla kaudella täynnä viiden tähden rekryjä. Joukkueesta löytyy takamies Jordan Smith Jr., joka on ennakoidusti kolmen parhaan joukossa ensi vuoden varaustilaisuudessa. Smith Jr. on vahva ja vikkelä takamies, joka tulee pyörittämään Arkansasin peliä alkavalla kaudella.

Myöskin muita mahdollisia ensimmäisen kierroksen varauksia löytyy Muurisen lisäksi: Abdou Toure, Billy Richmond III, JJ Andrews ja Maper Maker.

Pointtina asiassa on ehkä se, että Arkansasin joukkue on alkavalla kaudella poikkeuksellisen laaja. Joukkuehenki tuntuu olevan aivan katossa ja Caliparin joukkueissa se on jo tuttu näky. Vaikka itse päävalmentaja on innoissaan Muurisen peliluvasta, ovat joukkuekaverit ihan yhtä innoissaan, kuten alla olevasta videosta näkyy.

Jos et näe postausta, voit katsoa sen tästä.

Jordan Smith Jr

@sm23itty
he’s free!!!
Joukkuekaverit juhlistavat Muurisen pelilupaa. X

LUE MYÖS: