Joko nyt olisi aika?

Utah Jazz lähtee alkavaan NBA-kauteen hieman korkeammilla odotuksilla kuin edelliskausina. Joukkue on saanut riveihinsä kahden viime vuoden aikana laadukkaita pelaajia sekä pelaajasiirtojen että varaustilaisuuksien kautta.

Suomalainen supertähti Lauri Markkanen on tällä hetkellä toisena tilastossa, jossa hän ei todennäköisesti haluaisi olla. Markkanen on pelannut 492 NBA-ottelua ilman pudotuspeliesiintymistä. Listan kärjessä on Miles Bridges, jolle otteluita on kertynyt 502 ilman pudotuspelejä.

Pudotuspeleihin pääsy voisi auttaa molempia pelaajia pyyhkimään nimensä pois tältä listalta. Bridges pelasi lähes koko uransa Charlotte Hornetsissa ennen siirtymistään Phoenix Sunsiin. Hornets ei kuitenkaan onnistunut selviytymään pudotuspeleihin Bridgesin aikakaudella.

Myös Markkanen on joutunut tyytymään pudotuspelien ulkopuolelle jäämiseen Utahissa. Vielä viime kaudella Markkanen oli Bridgesin edellä kyseisessä tilastossa, mutta loukkaantumisten vuoksi häneltä jäi otteluita väliin, eikä lukema kasvanut.

Nyt molemmat joukkueet lähtevät kauteen paperilla samankaltaisista lähtökohdista. Sekä Jazzin että Sunsin odotetaan sijoittuvan keskikastiin ja taistelevan pudotuspelipaikasta.

Yksi asia on kuitenkin mielenkiintonen: Lauri Markkanen saattaa viimeinkin päästä urallaan pelaamaan NBA:n pudotuspeleissä. Ainakin Utahin ennakoidaan olevan ensi kaudella aiempaa kilpailukykyisempi ja viihdyttävämpi joukkue.

Onkin hyvä tarkastella Utah Jazzin iskukykyä ja käydä läpi, millaisia pelaajia joukkueen kokoonpanosta löytyy alkavalla kaudella.

Miltä Markkasen rooli tulee näyttämään ensi kaudella?

Utahin mielenkiintoisin nimi on luonnollisesti Lauri Markkanen. Hänet varattiin NBA:han Minnesotan toimesta vuonna 2017, minkä jälkeen hänet kaupattiin Chicagoon. Sieltä matka jatkui Clevelandiin ja lopulta nykyiseen joukkueeseen Utahiin.

Markkanen tulee saamaan alkavalla kaudella vähemmän pisteidentekovastuuta kuin viime kaudella. Joukkueeseen on hankittu hyviä korintekijöitä, ja useiden pelaajien odotetaan ottavan harppauksen eteenpäin hyökkäyspelaamisessaan.

Viime kaudella Markkanen tilastoi 26,7 pistettä, 6,9 levypalloa ja 2,1 syöttöä ottelua kohden. Hän pelasi yhteensä 42 ottelussa. Markkanen kärsi kauden aikana ajoittaisista loukkaantumisista, mutta hänen poissaolonsa auttoivat osaltaan myös Jazzia parantamaan mahdollisuuksiaan saada korkea varausvuoro. Hyvinhän siinä lopulta kävi, kun Utah sai kesällä 2. varauksen.

Tässä vaiheessa Markkasen uraa tiedetään jo hyvin, mitä häneltä voidaan odottaa. Hän tarjoaa joukkueelle heittovoimaa, yksilötaitoa ja vahvaa läsnäoloa korin läheisyydessä. Kun muut pelaajat ottavat suurempaa roolia hyökkäyksessä, Markkanen voi keskittyä entistä enemmän myös puolustuspelaamiseensa.

Puolustaminen on aina ollut Markkasen pelin suurin kehityskohde. Hänen sivuttaisliikkeensä ei ole erityisen nopeaa, mutta hän on silti pystynyt toimimaan riittävän hyvin korin läheisyydessä puolustavana pelaajana. Utah kauppasi kesällä myös sentteri Walker Kesslerin Los Angeles Lakersiin, joten Markkaselta voidaan odottaa aiempaa suurempaa vastuuta korinaluspuolustuksessa.

Tähtiä hankittu ja kehitetty Markkasen ympärille

Utah on nyt päättänyt lähteä rakentamaan tulevaisuuttaan nykyisen runkonsa varaan. Mahdollisuudet uusien tähtipelaajien hankkimiseen ovat myös rajalliset, sillä joukkueen palkkakatto alkaa olla suhteellisen täynnä.

Utahin takamies Keyonte George otti viime kaudella ison harppauksen eteenpäin. 193-senttinen takamies tilastoi 23,6 pistettä, 3,7 levypalloa ja 6,1 syöttöä ottelua kohden.

George on erinomainen korintekijä, mutta Markkasen tavoin hänen heikkoutensa löytyvät puolustuspäästä. Georgea pidettiin viime kaudella jopa yhtenä NBA:n heikoimmista puolustajista. Markkasta ei sentään ole koskaan arvioitu vastaavalla tavalla.

Molempien pelaajien onneksi Utah hankki viime kaudella riveihinsä pelaajan, joka on erikoistunut puolustamiseen mutta pystyy tarjoamaan myös hyökkäyspäässä oman panoksensa. Kyseessä on Jaren Jackson Jr., eli Tripla J, joka siirtyi Utahiin Tuomas Iisalon valmentamasta Memphis Grizzliesistä.

Jackson on erinomainen puolustaja. Hän voitti kaudella 2022–2023 NBA:n vuoden puolustuspelaajan palkinnon tilastoimalla 18,6 pistettä, 6,8 levypalloa ja 3,0 torjuntaa ottelua kohden. Viime kaudella Jackson pelasi siirtonsa jälkeen Utahin riveissä vain kolme ottelua, joissa hän tilastoi keskimäärin 22,3 pistettä, 4,3 levypalloa ja 2,7 syöttöä ottelua kohden.

Jackson on hyvä heittäjä, mutta kaaren takaa hän ei ole mikään poikkeuksellinen yksilötaituri. Korin läheisyydessä hän on kuitenkin vahva pelaaja kentän molemmissa päissä. Hänen kohdallaan on silti yksi poikkeuksellinen huolenaihe hänen kokoiselleen pelaajalle: Jackson on kokoonsa nähden yllättävän heikko levypallopelaaja.

Jacksonin levypallopelaamisesta on vitsailtu sosiaalisessa mediassa jo usean kauden ajan. Vitsien mukaan vedonlyöjän kannattaa aina valita hänen levypallotilastonsa kohdalla alle-vaihtoehto. Tämä kertoo siitä, kuinka vähän levypalloja Jackson ottaa kokoonsa nähden.

Kaikesta huolimatta Jackson on erinomainen korivahti, joka tulee helpottamaan Markkasen ja Georgen pelaamista huomattavasti. Vaikka tämä kolmikko muodostaa joukkueen tähtikolmikon, Utahin kokoonpanosta löytyy runsaasti laatua myös heidän ulkopuoleltaan.

Kaksi supertalenttia täydentää viisikon

Utah on saanut kahden viime kauden aikana mahdollisuuden varata pelaajan viiden parhaan joukosta kahdesti. Viime kesän varaustilaisuudessa seura valitsi Ace Baileyn. 206-senttinen laituri on ulottuva korintekijä, joka tilastoi viime kaudella 13,2 pistettä, 4,2 levypalloa ja 1,8 syöttöä ottelua kohden.

Baileylla on kaunis hyppyheitto, mutta ensi kaudella hänen on pystyttävä tekemään parempia päätöksiä pallon kanssa. Hän ei myöskään ole pallottomana pelaajana mikään sateentekijä. Jos Bailey saa hiottua syöttötaitonsa, heittovalintansa ja pallottoman pelaamisensa kuntoon tai edes hieman paremmalle tasolle, hänestä voi kehittyä erinomainen pelaaja.

Utahilla on kuitenkin vielä yksi valttikortti takataskussaan. Joukkue pääsi varaamaan tämän kesän varaustilaisuudessa toisena ja sai riveihinsä poikkeuksellisen lahjakkaan pelaajan, jota on verrattu jopa nuoreen Kobe Bryantiin.

Kyseessä on Darryn Peterson, joka pelasi yliopistouransa Kansas Jayhawksissa.

Kääntääkö Peterson seuran suunnan täysin?

Vaikka Utah ei lopulta saanut riveihinsä AJ Dybantsaa, jota seura oli voinut tavoitella jo vuosien ajan, Darryn Peterson ei ole paperilla yhtään huonompi vaihtoehto. Teoriassa Petersonin taitoprofiili sopii jopa paremmin Utahin kokoonpanoon.

Peterson on 198-senttinen erinomainen korintekijä, joka pystyy viimeistelemään monipuolisesti ympäri kenttää. Viime kaudella Kansasissa hän tilastoi 20,2 pistettä, 4,2 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelua kohden. Peterson kärsi kuitenkin viime kaudella erikoisista terveysongelmista, joiden vuoksi hän joutui jättämään useita otteluita väliin.

Superlupaus kärsi jalkakramppeista ja koko kehon lihaskrampeista. Oireiden vuoksi hän joutui myös sairaalahoitoon ja nesteytykseen. Petersonin kerrotaan kuitenkin olevan nyt huippukunnossa. Kramppeihin liittyvien ongelmien taustalla on kerrottu olleen liiallinen kreatiinin käyttö.

Petersonilla on Ace Baileyn tavoin kaunis hyppyheitto, mutta hän oli yliopistossa jopa Baileyta tehokkaampi korintekijä. Bailey pelasi yliopistouransa Rutgersissa, kun taas Peterson edusti Kansasia. Petersonia pidetään poikkeuksellisen lahjakkaana lupauksena erityisesti hänen korintekokykynsä ja sulavan pelityylinsä ansiosta.

Petersonia on verrattu nuoreen Kobe Bryantiin, mutta myös Ray Alleniin, Devin Bookeriin ja Bradley Bealiin. Vertailut kertovat ennen kaikkea siitä, kuinka monipuolisena heittävänä takamiehenä hänen potentiaalinsa nähdään.

Ensisijaisesti kakkospaikalla pelaava Peterson ei välttämättä ole Utahin pelastaja heti ensimmäisestä kaudestaan lähtien. Hänellä on kuitenkin aidosti potentiaalia nousta joukkueen parhaaksi pelaajaksi jo seuraavan kolmen vuoden aikana.

Utahin laadukas kokoonpano kokonaisuudessaan

Utahin pelaajien tilastot viime kaudelta. Tietyt pelaajat ovat olleet eri joukkueissa ja Peterson yliopistossa. Joukkueen päävalmentajana toimii lähes kaksimetrinen ja 38-vuotias Will Hardy.

Takamiehet

Keyonte George, 23,6p, 3,7l, 6,1s

Darryn Peterson, (Kansas) 20,2p, 4,2l, 1,6s

Isaiah Collier, 11,7p, 2,5l, 7,2s

Trey Alexander, (Pelicans) 5,2p, 1,2l, 1,0s

Laiturit

Lauri Markkanen, 26,7p, 6,9l, 2,1s

Brice Sensabaugh, 14,9p, 3,1l, 1,9s

Ace Bailey, 13,8p, 4,2l, 1,8s

Blake Hinson, 11,9p, 2,4l, 1,1s

Svi Mykhailiuk, 9,4p, 2,5l, 1,9s

Josh Green, (Hornets) 4,3p, 1,8l, 0,8s

Sentterit

Jaren Jackson Jr., (Grizzlies/Jazz) 22,3p, 4,3l, 2,7s

Kyle Filipowski, 11,4p, 7,2l, 2,6s

Jusuf Nurkic, 10,9p, 10,4l, 4,8s

Jaxson Hayes, (Lakers) 7,5p, 4,1l, 0,9s

Läntinen konferenssi on jälleen aikamoinen koiratappelu

Vaikka Utah Jazz on vahvistanut joukkuettaan, läntisessä konferenssissa käydään alkavalla kaudella kovaa taistelua kuudesta suorasta pudotuspelipaikasta. Paperilla Oklahoma City Thunder, San Antonio Spurs, Denver Nuggets, Minnesota Timberwolves, Los Angeles Lakers ja Houston Rockets lukeutuvat asiantuntijoiden arvioissa konferenssin vahvimpiin joukkueisiin.

Vaikka Jazz ei yltäisi aivan näiden joukkueiden tasolle, myöskään sijoille 7–10 pääseminen ei tule olemaan helppoa. Näistä paikoista taistelevat todennäköisesti muun muassa Phoenix Suns, Portland Trail Blazers, Dallas Mavericks ja Golden State Warriors, joilla kaikilla on tavoitteena jatkaa kautta pudotuspeleissä.

Utahin kokemattomuus saattaa näkyä etenkin alkukaudesta, mutta joukkueella on myös mahdollisuus heittää kentälle viisikko, joka pystyy haastamaan kenet vaiin hyökkäyspäässä. Keyonte Georgesta, Darryn Petersonista, Ace Baileysta, Lauri Markkasesta ja Jaren Jacksonista koostuva viisikko olisi hyökkäyksellisesti erittäin vaarallinen ja vaikeasti puolustettava yhdistelmä.

Kyseisessä kokoonpanossa olisi kuitenkin myös heikkouksia. Puolustuspelaaminen ja levypallojen hallinta saattaisivat muodostua ongelmiksi, minkä vuoksi avausviisikossa nähdään todennäköisesti Jusuf Nurkic. Tällöin mahdollinen avauskokoonpano olisi George, Peterson, Markkanen, Jackson Jr. ja Nurkic.

Utahilla on realistiset mahdollisuudet taistella pudotuspelipaikasta, mutta kuuden parhaan joukkoon sijoittuminen olisi jo merkittävä saavutus. Joukkueen menestys riippuu pitkälti siitä, kuinka nopeasti nuoret pelaajat sopeutuvat NBA:n vaatimuksiin ja kuinka hyvin uusi kokoonpano löytää yhteisen sävelen.

Vaikka suora pudotuspelipaikka saattaa vielä jäädä haaveeksi, Jazzilla on hyvät lähtökohdat rakentaa kilpailukykyistä joukkuetta tuleville vuosille. Samalla Utahin kannattajilla on syytä olla toiveikkaita: parhaassa tapauksessa keväällä voidaan nähdä Lauri Markkanen pudotuspelikentillä. Se olisi suomalaisittain hieno hetki ja tarjoaisi varmasti myös koripalloviihdettä parhaimmillaan.

Utah Jazz aloittaa NBA-kautensa torstaiyönä 22. lokakuuta Suomen aikaa klo 3.00. Ottelussa mielenkiintoista on se, että se pelataan nimenomaan Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesia vastaan.

Eetu Hellsten

LUE MYÖS: