Karhu dramaattiseen voittoon Kouvoista
Korisliigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät Karhu, Pyrintö sekä Seagulls.
Ennakkoon mielenkiintoisin kamppailu pelattiin Kouvolassa, kun Kouvot ja Karhu kävivät taistoa runkosarjan kakkossijasta. Lopulta voiton korjasi nimiinsä Karhu 78-77 (34-45)-voitolla. Kouvot sai repäistyä kolmannen neljänneksen lopussa pienen kaulan Karhuun, kun kauhajokiset taistelivat itsensä takaisin peliin mukaan ja ratkaisu nähtiin viimeisillä sekunneilla. Kouvojen Kyle Shiloh nosti Kouvot pisteen johtoon 2,6 sekuntia ennen loppua, mutta Karhun Lawrence Kinnard kuittasi summerin soidessa voittoheiton sukkaan ja näin Karhu otti tärkeän voiton. Kinnardin lisäksi Karhun sankari oli 24 pistettä heittänyt Mikko Koivisto, joka heitti viivan takaa tarkasti 5/6. Cade Davis heitti lisäksi 11 pistettä ja Lance Williams 10. Kouvoilta DJ Richardson oli tehokkain 17 pisteellä, Ilari Seppälä heitti 15, Shiloh 11 ja Alexander Madsen sekä Thomas Gipson 10.
Pyrintö otti askeleen lähemmäs pudotuspelien kotietua, kun se voitti Bisonsin 93-77 (47-35). Pyrintö oli heti alusta saakka kuskin paikalla ja ratkaisi ottelun lopullisesti kolmannella neljänneksellä. Esian Henderson ja Damon Williams kokosivat 17 pistettä ja lisäksi Williams kahmi 10 levypalloa. Ricky Minard heitti 15 ja Joonas Cavén sekä J’Nathan Bullock 10 pistettä.
Seagulls vankisti asemiaan pudotuspelejä ajatellen, kun se voitti KTP:n Kotkassa 80-76 (41-35). Ottelu oli erittäin tasainen koko pelin ajan, mutta lopussa Seagulls oli vahvempi ja kuittasi pelin nimiinsä. Seagullsin ykkönen oli 28/10 tilastoinut Terrence Watson. James Sinclair säesti 16 pisteellä ja Jason Conley 12. KTP:ltä Lamarcus Reed upotti 18 pistettä, Samuel Haanpää 17, Devonne Giles tilastoi 16/15 ja Darren Duncan 13 pinnaa.
Karhu vankisti asemiaan sarjan kakkosena ja Pyrintö nousi Bisonsin kantaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantuselta jälleen vahvaa tekemistä
- Lauri Markkanen loukkaantui
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Kevin Durant asetti kovan olympiatavoitteen
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Awak Kuier isossa roolissa
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Awak Kuier isossa roolissa
- Lauri Markkanen taas sivussa
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta