Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
Miikka Muurinen on lähtenyt Partizan Belgradista, uutisoi Yle Urheilu.
Vasta 18-vuotias suomalaisen koripalloilun suurlupauksen ura serbialaisseurassa jäi alle yhden kauden mittaiseksi.
Muurisen lähdön taustalla on vähäinen vastuu. Suomalainen ei mahtunut enää seuran suunnitelmiin, kun Euroopan menestynein valmentaja Zeljko Obradovic irtisanoutui tehtävästään joulukuussa.
Muurisen mukaan lähtöön ei liittynyt kuitenkaan dramatiikkaa.
– Tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Halusin saada kosketuksen ammattilaisurheiluun ja päästä hyvän valmentajan oppiin. Halusin tehdä sen vielä Euroopan kovimmassa koripallokaupungissa.
– Partizan oli hieno paikka pelata. Kasvoin ihmisenä puolen vuoden aikana todella paljon. En saanut joukkueesta sellaista roolia, mitä toivoin. Näin kuitenkin päivittäin, mitä ammattilaisuus vaatii. Nyt olen valmiimpi seuraaviin haasteisiin, Muurinen kertoo Ylelle.
Seuraavaksi Muurinen nähdään tositoimissa Susijengin paidassa. Joukkue kohtaa kahdesti Belgian.
– Olen kovassa kunnossa, siitä homma ei jää kiinni. Nyt haluan nauttia siitä, että saan olla Susijengin mukana, Muurinen sanoo.
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
- SuomiKoris ennakoi NBA-kautta: Läntisen konferenssin voimasuhteet menivät uusiksi
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”