Hanno Möttölä: ”Jengi ei ole kirkossa kuulutettu”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin Petteri Koponen arvioi SuomiKoris-sivustolle Naantalin leirin olleen hänen uransa paras. Samoilla linjoilla on joukkueen ikoni, Hanno Möttölä.
– Viikko oli todella hyvä ja positiivinen. Siksikin, että jokainen pelaaja tulee vuosi vuodelta paremmaksi koripalloilijaksi. Kaikki tietävät, ettei leireille voi tulla laittamaan itseään kuntoon vaan pelaajat ovat iskussa ensimmäisestä leiripäivästä lähtien, Möttölä sanoo SuomiKoris-sivustolle.
– Lisäksi joukkueessa on kova kilpailutilanne päällä. Se näkyy myös harjoituksissa.
Slovenian EM-kisoihin valmistautuva Susijengi hakee hiljakseen lopullista muotoaan. Harjoitusleirien ja maaotteluiden jälkeen joukkueen kisakoko tulee olemaan 12 pelaajaa.
– Jengiä ei ole kirkossa kuulutettu. Kukaan ei osaa sanoa, ketkä 12 pelaajaa kisoihin loppujen lopuksi lähtevät. Tällaista kilpailutilannetta ei ole välttämättä kovin montaa kertaa ollut. On harvinaista, että joukkueeseen on näin kova kilpailu kuin nyt, Möttölä arvioi.
– Näin se pitääkin olla. EM-kisat ovat edessä ja sinne pelaajat haluavat. Ei ole ongelmia ainakaan pelaajien motivaation kanssa.
Lue myös Hanno Möttölän mietteitä kokemuksen merkityksestä ja omasta tilanteestaan SuomiKoris-sivuston haastattelussa maanantai-aamuna.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upean tarinan alku? Euroliiga-tähdelle NBA-tilaisuus 29-vuotiaana
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Tuomas Iisalon koirankopista kaupattu NBA-tähti uhkuu itseluottamusta
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?
- San Antonio Spurs lukitsi supertähden monivuotiseen sopimukseen
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Utahin superlupaus vakuuttaa heti – Keyonte George paljasti hauskan yksityiskohdan
- YLE: Suomen maajoukkuepelaaja kärähti – nyt saatiin lisätietoa
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Susijengi sai köniin Ranskalta – 18-vuotias superlupaus avasi pistetilinsä
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?