Karhu nappasi Antwine Williamsin
Kuva: Juha Tamminen
Karhu on allekirjoittanut vuoden pelaajasopimuksen Antwine Williamsin kanssa. Viime kaudella Williams pelasi KTP:ssä ja johdatti joukkueensa aina hopealle asti.
Kaudelle 2010-2011 Suomeen ja Pyrintöön saapunut Northern Coloradon yliopiston kasvatti, on pelannut Korisliigassa yli 150 ottelua. Pyrinnössä Willams saavutti kahdessa kaudessa Korisliigan mestaruuden ja Cup-hopeaa.
Vuonna 1975 syntynyt, 192-senttinen ja 86-kiloinen takamies tunnetaan kovana puolustajana ja joukkuepelaajana. Pisteitä Williams on kolmena pääsarjakautena nakutellut runsaat 15 per ottelu. Levypalloja on tarttunut näppeihin 5,3 ja syöttöjä 2,2 ottelua kohden. Heittotarkkuus on ollut erinomainen. Kakkoset ovat uponneet yli 50 prosentin, kolmoset 38 prosentin ja vaparitkin yli 80 prosentin tarkkuudella.
– Antwine sopii meidän pelityyliin hyvin, Karhu Basketin päävalmentaja Ari Tammivaara kertoo seuran sivuilla.
– Kaveri puolustaa lujaa ja pystyy vartioimaan itseään pienempiä tai isompia pelaajia, pystyy juoksemaan kenttää ja on ennen kaikkea joukkue pelaaja, joka haluaa voittaa pelejä.
– Kovilla henkilökohtaisilla ratkaisuilla Antwine avaa peliä, sillä hänellä on heittovoimaa, mutta hän pystyy myös ajamaan korille, Tammivaara jatkaa.
Karhu jatkaa pelaajatilanteen kartoittamista ja lisää pelaajauutisia saattaa olla tulossa lähiaikoina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi