Susijengillä on loistava sauma MM-kisoihin
Suomen Susijengin otteet eivät vakuuttaneet kahdessa Belgiaa vastaan pelatussa MM-karsintaottelussa vieraissa Charleroissa perjantaina ja kotona Espoossa sunnuntaina.
Tyylipisteitä ei kuitenkaan jaeta, vaan ainoastaan voitot lasketaan. Suomi voitti molemmat ottelut varmistaen samalla jatkopaikkansa.
Susijengi on karsintalohkonsa kärjessä voitettuaan neljästä ottelustaan kolme. Rasitteena on ainoastaan tappio Unkarille viime marraskuussa.
Heinäkuun 3. päivänä Susijengi pelaa Espoossa Unkaria vastaan. Ranskan Suomi kohtaa vieraissa 6. heinäkuuta.
Ainakin Unkari pitäisi voittaa MM-kisahaaveiden säilyttämiseksi. Ranska saanee kovia NBA-pelaajia kesällä mukaan, joten todennäköisempää on, että Ranskalle Susijengi häviää.
Jatkokarsinnassa Susijengi kohtaa kotona ja vieraissa kolme joukkuetta lohkosta, jossa pelaavat Slovenia, Tshekki, Viro ja Ruotsi. Slovenialla on neljästä ottelusta kolme voittoa, Tshekillä kaksi, Virolla kaksi ja Ruotsilla yksi.
Suomen lohkon kolme parasta etenee jatkokarsintaan mukaan. Suomella ja Ranskalla on kolme voittoa ja Unkarilla kaksi. Belgialla ei ole yhtään voittoa ja Belgian jatkomahdollisuus on enää siinä, että se voittaisi kesällä Ranskan ja Unkarin.
Susijengi pelaa vielä kahdeksan karsintaottelua. Todennäköisesti viisi voittoa näistä otteluista riittäisi MM-kisapaikkaan.
Rahoja kannattaa lyödä likoon sen puolesta, että Susijengi MM-kisoissa pelaisi.
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto