Antti Nikkilä tottunut saamaan uhkauksia

Suomen korinalusjätti Antti Nikkilä on laittanut itsensä kesällä kovaan kuntoon. Ylimääräiset kilot ovat karisseet pois ja 210-senttinen uhkuu voimaa ja itseluottamusta. Hän on valmis isojen poikien korinaluspainiin.
Susijengin seuraava etappi on Liettuassa, missä ottelut isäntämaa Liettuaa sekä isoveli-Venäjää vastaan ovat keränneet ennakolta eniten päähuomiota.
Kolmantena vastustajana Susijengi kohtaa Tshekin, joka edustaa perinteistä itäeurooppalaisen koripallon koulukuntaa, jossa iskuja jaellaan anteeksi pyytämättä. Nikkilä otti tuntumaa tshekkiläisestä koripallosta kaudella 2006/07, jolloin hän mm. juhli Tshekin cupin mestaruutta CEZ Nymburkin kanssa.
– Isokokoinen porukka Tshekki on ollut aina. Ihan samalla tavalla sielläkin on jo seuraava sukupolvi tulossa puikkoihin kuin muillakin maajoukkueilla, mutta muutamia vanhoja tuttuja heidänkin kokoonpanossaan vielä on, Nikkilä kertoo Basket.fi:n sivuilla.
– Lubos Barton (202 cm/33 v) pelasi aikanaan kanssani samassa yliopistojoukkueessa ja Jiri Welsch (201/33) on todella varteenotettava, NBA-taustainen pelaaja. Ja kyllähän niillä kokoa näyttää riittävän edelleen, viittaa Nikkilä Tshekin pelaajarungon neljään 210–217 cm pitkään pelaajaan.
”Vanhan liiton sentterinä” Nikkilällä on yhä edelleen tärkeä ruutunsa Susijengin kokoonpanossa, sillä kaikilla Euroopan huippumailla on komentaa kentälle Turkin Ömer Asikin (213 cm), Kreikan Ioannis Bourousisin (213 cm) ja Venäjän Aleksei Tshukanenkon (210 cm) kaltaisia tukkijätkiä, joiden paimentajaksi kaivataan isomman kokoluokan pelaajaa.
– Mulle sopii loistavasti, jos vastaan tulee näitä isoimman kokoluokan kavereita. Voimassa ei ole vielä kenellekään tarvinnut antaa tasoitusta, Nikkilä hörähtää.
Ja järkähtämättömälle palloscreenin asettajalle on aina tilaa.
– On sieltä ties mitä uhkauksia uran aikana vastaan tullut, mutta hyvin asetetussa screenissä ei ole mitään väärää. Joskus vaan sattuu osumaan kroppa niin hyvin kohdalle, että vastustajalla saattaa olla jotain sanomista, sentterijyrä heittää.
Suomen ja Liettuan välinen ottelu alkaa keskiviikkona kello 19.20.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin