LrNMKY:n Juha Sten ei pelästynyt Kouvot-tappiota
Lassi Tuovin ollessa maajoukkueen mukana Juha Sten kantaa Lappeenrannan Namikan valmentajavastuuta. Namika aloitti valmistautumisensa tulevaan kauteen kohtaamalla harjoitusottelussa Kouvot torstaina. Kouvolalaiset olivat ottelussa 81-62 (42-28) vahvempia, mutta Sten ei tulosta surkutellut.
Sten kertoo Namikan sivuilla, että ottelun pääasiallisena tarkoituksena oli saada pelituntumaa ja palautella mieliin joukkuepelaamista.
– Tärkeintä oli pelirytmiin pääseminen ja siinä varmasti päästiinkin eteenpäin. Olemme kesällä tähän asti keskittyneet lähes täysin henkilökohtaisen kehittymiseen ja Kouvojen pelivalmius olikin joukkueena aivan eri tasolla. Paljon nuoria namikalaisia sai ensikasteensa edustusjoukkueen mukana ja tästä jatketaan luottavaisena eteenpäin kohti kauden alkua, joskin paljon on hommia vielä edessä, Sten muistuttaa.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa