Susijengi aiheutti heti EM-kisojen avauspäivänä sellaisen järistyksen, että sitä on vaikea pistää paremmaksi. MM-hopeamitalisti Turkki joutui nöyrtymään taistelevan Suomen edessä, kun Susijengi aloitti EM-kisataipaleensa 61-55 (32-19)-voitolla.

Ensimmäinen neljännes lähti liikkeelle tunnustelevissa merkeissä ja kummallekin tuli runsaasti ohiheittoja. Suomi aloitti kuitenkin pisteiden teon ensimmäisen Petteri Koposen korilla ja Sasu Salinin kolmosella, Suomi johti viiden minuutin jälkeen 5-0. Turkki sai vasta ensimmäisen korinsa, kun lähes seitsemän minuuttia oli pelattu. Tauolle mentiin kuitenkin Suomen 10-8-johdossa.

Toisen neljänneksen alussa Turkki pääsi paremmin peliin mukaan ja siirtyi hetkellisesti johtoon ennen kuin Teemu Rannikko upotti kolmosen ja Susijengi siirtyi jälleen 17-15-johtoon. Jakson loppu oli Suomen juhlaa, kun ensin Koponen nappasi pallon Turkin jättiläisten kynsistä, syötti Salinille, joka upotti kolmosen pohjaan. Suomi sai loppuun hurjan lennon päälle, kun Samuel Haanpää pussitti nopeassa tahdissa kaksi kolmosta ja tauolle mentiin Suomen 32-19-johdossa.

Kolmas neljännes alkoi tasaisesti, mutta Turkki ei missään vaiheessa päässyt niskan päälle. Tuukka Kotti sai jo neljännen virheensä neljänneksen alussa ja Gerald Leen juniorin ja Hanno Möttölän virhetilitkin näyttivät kolmea. Koposen ja Haanpään kolmoset veivät Susijengin parhaimmillaan jo 19 pisteen karkumatkalle, kun reilu viisi minuuttia oli pelattu kolmatta neljännestä ja Turkki joutui turvautumaan aikalisään. Neljänneksen lopussa Turkki tuli kuitenkin Ender Arslanin ja Hidayat Türkoglun kolmosilla 11 pisteen päähän ja viimeiseen neljännekseen lähdettiin 49-38 Suomen johdossa.

Päätösneljänneksellä Turkki kiri hiljalleen Suomen eroa kiinni. Kerem Gönlünin johdolla Turkki pääsi viiden päähän, mutta Salinin kolmonen ja Shawn Huffin korin alta tekemän korin ansiosta, Suomi repäisi johdon taas 10 pisteeseen vajaat neljä minuuttia ennen loppua. Minuutti ennen loppua ero oli neljä pistettä, kun Arslan upotti jälleen yhden kolmosen pussiin. Viimeisellä minuutilla Turkki tuli kahden pisteen päähän, mutta Huffin vapaaheitto venytti eron kolmeen pisteeseen, kun 24,5 sekuntia oli jäljellä. Seuraavasta hyökkäyksestä Suomi sai tärkeän levypallon jonka jälkeen Salin ratkaisi ottelun korilla ja sitä seuranneella vapaaheitolla. Näin Susijengi pääsi juhlimaan erittäin makeaa voittoa.

Suomen pelit jatkuvat heti keskiviikkona, kun vastaan asettuu länsinaapuri Ruotsi.

Suomen tilastot:
Mikko Koivisto 0/0, Antti Nikkilä 0/0, Kimmo Muurinen 6/5, Shawn Huff 8/5, Gerald Lee 3/2/1, Sasu Salin 12/4/3, Tuukka Kotti 2/5, Petteri Koponen 12/9/3, Samuel Haanpää 9/2/1, Hanno Möttölä 6/0/1, Roope Ahonen 0/0/0, Teemu Rannikko 3/2/3