Karhu Basket avaa harjoitusottelunsa ruotsalaisjoukkuetta vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Karhu pääsee tänään tositoimiin, kun harjoitusottelut alkavat. Vastustajaksi saapuu LF Basket Ruotsista.
Luulajalaiset ovat olleet naapurimaan pääsarjassa kestomenestyjiä. Viime kaudella joukkueen taival päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Joukkue on voittanut useita Ruotsin mestaruuksia, viimeisin niistä on vuodelta 2007. Joukkueen kokoonpanosta ei ole juuri etukäteistietoa, joten vierasjoukkueen iskukyky selviää vasta illalla.
Päävalmentaja Ari Tammivaaran mukaan joukkueen terveystilanne on hyvä.
– Kaikki pelaavat paitsi, Jussi [Eskola], jolla alaraajavamma. Lisäksi Jussin perheeseen on syntynyt tiistaina poikavauva. Onnea!
Karhun amerikkalaispelaajat nähdään myös kokoonpanossa.
– Kyllä, kaikki neljä jenkkiä pelaavat, jotta myös Akeem [Johnson] saadaan sisälle pelitapaan.
Karhu ja LF kohtaavat toisensa myös perjantaina. Tammivaaran mukaan tarkoituksena on hioa peliä yhteen.
– Pelissä keskitytään vain omaan tekemiseen ja vastustajaan ei olla kurkittu ollenkaan. Puolustuksen pääasioita ovat henkilökohtainen intensiteetti ja aggressiivisuus ja toisessa pelissä sitten enemmän myös joukkuekonseptin toteutus. Hyökkäyksessä pääasiassa on koko joukkueen nopea hyökkäys ja korille hyökkääminen ja toisessa pelissä sitten enemmän 5-5 pelaamisen toteutus. Eli ensin haetaan omaa henkilökohtaista intensiteettiä ja sitten joukkuetoteutusta, Tammivaara valottaa Karhun sivuilla.
Tammivaara antaa yleisölle vinkkejä mitä seurata.
– Kannattaa seurata joukkueen aggressiivisuustasoa, jonka pitää olla alusta asti korkea kaikilla pelaajilla. Tämä taas voi aluksi johtaa henkilökohtaisiin virheisiin, koska pelitapa ja joukkuekaverit ovat uusia. Tärkeintä tässä vaiheessa on kuitenkin ajaa joukkueen pelitapaa sisään.
Koulukeskuksen liikuntasali kello 18.30, Karhu – LF Basket. Liput 5 euroa/ kpl, kausikortilla ilmaiseksi. Kausikortteja voi ostaa Kesportista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan