Teemu Rannikko tuskaili Suomen heittopelin kanssa

Teemu Rannikko harmitteli Suomen huonoa heittopeliä Espanjaa vastaan, mutta oli suhteellisen tyytyväinen Susijengin puolustamiseen.
Rannikon mukaan tökkivä heittopeli syö paukkuja myös puolustuksesta.
– Onhan tässä ollut pitkä ruljanssi, mutta ei meidän heittopeli nyt tuollaista ole ollut harjoituksissa. Heitto ei vain uppoa. Puolustuksesta se lähtee ja jos saat stopin puolustuksessa, mutta heitot eivät vain mene sisään. Se energia tulee kuitenkin hyökkäyksestä. Heitämme niin paljon ulkoalueelta ja jos ne saisi sisään, niin energiataso ja fiilis nousisi myös puolustuksessa, Rannikko muistutti pelin jälkeen.
Espanja on voittanut Euroopan mestaruuden kahtena edelliskertana ja sijoittui viime vuonna olympialaisissa hopealle. Se olikin huippupelin pelanneen Jose Calderonin johdolla liian vahva kovasti taistelleelle Suomelle.
– Espanja oli varmasti kovin joukkue mitä vastaan me olemme koskaan pelanneet. He rankaisevat heti eikä siinä pysty yhtään helppoa heittoa heittämään ohi, varsinkin kun Calderon pelasi tuollaisen pelin. Kyllä me hyvin puolustimme ja Calderoniakin vastaan käsi oli aika monta kertaa naamalla. Kova jätkä, Rannikko kehui ottelun ratkaisijaa.
Vaikka Espanja teki ottelussa 82 pistettä, ei Rannikko pitänyt Suomen puolustuspeliä huonona.
– En lähtisi meidän puolustusta niin hirveästi kritisoimaan. Siinä oli yritystä. Ehkä se ei ollut samannäköistä kuin Koperissa, mutta pitää muistaa, että se oli pieni halli ja siellä oli parituhatta suomalaista huutamassa ja hirveä tunnelma. Saimme stoppeja ja pelasimme koko ajan hurmoksessa. ”Petsku” aloitti tänään pirun hyvin, mutta se on vaikeaa kun ei saa heittoja sisään. Enemmän ajattelen tätä hyökkäyksen kannalta emmekä vain saa heittoja sisään, Rannikko harmitteli.
Salttu Forsström
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui