Lassi Tuovi: ”Saamme äärettömän paljon kokemusta ja johtajuutta”

Lappeenrannan Namika hankki riveihinsä kokeneen amerikkalaisen takamiehen Brandon McKnightin. Lappeenrantalaisten päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan McKnight on energinen peluri, joka on tottunut uurastamaan kentällä isoja minuutteja.
Tuovi sai suosituksen McKnightista maajoukkuekollega Pekka Salmiselta, joka valmensi häntä muutamia vuosia sitten Ruotsissa.
– Saamme takakentälle äärettömän paljon kokemusta ja johtajuutta. Pelintekijää etsittäessä kollega Pekka Salminen antoi myös vahvistuksen, että McKnightista löytyy etsimämme pelaajan ominaisuudet, Tuovi valottaa seuran kotisivuilla.
Pelintekijän rooli Namikassa korostui viimekin vuonna Matt Gibsonin pelatessa onnistuneesti isoja minuutteja Namikan takakentällä. Oletettavaa on, että myös Brandonille on vastuuta luvassa roppakaupalla.
– McKnight on tottunut urakoimaan isoja minuutteja, joka osaltaan vahvisti haluamme saada mies tänne. Tästäkin huolimatta hän perustaa pelinsä vauhtiin ja energiaan, joten Namika tulee varmasti pelaamaan äärimmäisen vauhdikasta peliä tulevalla kaudella, kommentoi Tuovi viitaten myös takamiehen viime kaudella Ruotsissa keskimäärin 37minuutin peliaikaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”