Lappeenrannan Namika voittoon Hongasta
Kuva: Juha Tamminen
Tapiolan Honka ja Lappeenrannan Namika kohtasivat toisensa molemmille viimeisessä harjoitusottelussa ennen kauden alkua. Ottelu oli tasainen alusta saakka, mutta paremmin heittänyt ja laajemmalla rintamalla onnistunut Namika kirjasi lopulta 93-84-voiton.
Honka hallitsi avausneljännestä, jossa kumpikaan joukkue ei saanut puolustustaan toimimaan. Kotijoukkueen mustat hetket tulivat toiselle neljännekselle, jossa sekä alku- että loppuminuutit sujuivat isäntien kannalta heikosti. Namika johti puoliajalla 49-44.
Kolmannella neljänneksellä Hongan isot ulkomaalaisvahvistukset Jaraun ”Kino” Burrows ja Ronnie Clark nostivat kovilla henkilökohtaisilla suorituksillaan kotijoukkueen mukaan peliin. Ennen viimeistä neljännestä tilanne oli jännittävä 63-65. Honka roikkui kannassa aivan loppuminuuteille saakka, mutta Hongan muutamat ikävät pallonmenetykset ja Namikan kova heittopeli ratkaisivat ottelun lopulta vieraille.
Hongan selvästi parhaat olivat tarkasti heittänyt Clark (25/10) ja urheilullisuudellaan jälleen säväyttänyt Burrows (22/8/4 torjuntaa). Lappeenrannan NMKY onnistui laajemmalla rintamalla. Brandon McKnight (20/2/3 syöttöä), etenkin ottelun alussa loistanut Todd Brown (19/3) sekä hyvin vapaat heitot upottanut Eero Aaltonen (16/2) olivat tehokkaimmat.
Otteluraportti Hongan sivuilta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin Edon Maxhuni loisti