LrNMKY nöyränä haastamaan Pyrintöä
Lappeenrannan Namika matkustaa kauden avausottelussaan lauantaina Tampereelle Pyrinnön vieraaksi. Edellisen kauden kaikki neljä kohtaamista päättyivät tamperelaisten voittoon, mutta lappeenrantalaiset lähtevät hakemaan yllätystä Pyynikiltä.
Namika viimeisteli kuntoaan viime perjantaina kukistamalla Hongan Espoossa. Tämän jälkeen joukkue on jatkanut yhteispelinsä rakentelua ahkerasti Urheilutalon uumenissa. Yhteispäiviä koko joukkueen voimin on takana 12 kappaletta, mutta roolit ovat valmennusjohdon myötä löytyneet varsin nopeasti. Tärkeää on myös, että haastajana otteluun lähtevä Namika pääsee Pyynikille täydessä vahvuudessa.
– Itselleni olisi varmasti sopinut vielä muutama viikko yhteisharjoittelua ennen sarjan alkua, mutta tietyistä pelaajista aisti tällä viikolla tosipelien odotuksen. Kunnioitan Pyrinnön joukkuetta, sekä toimintaa erittäin paljon, joten tulemme varmasti nöyrinä haastamaan kotijoukkuetta. Pyrintö on ollut viime vuodet hyvä kotijoukkue, mutta sarjan ensimmäiset kierrokset ovat aina yllätykselliset. Pyrimme vauhdikkaaseen ja paikoitellen jopa villiin koripalloon, jolloin Pyynikillä nähdään varmasti yleisöön menevä koripallotapahtuma, Namikan päävalmentaja Lassi Tuovi ennakoi joukkueen kotisivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kouvot vahvistui uudella yhdysvaltalaisella
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Susijengistä tuttu Henri Kantonen jatkaa uraansa ulkomailla
- Kataja Basketilta kaksi ulkomaalaishankintaa
- Kesän typerin sopimus – Milwaukee Bucks hämmensi faneja
- Salon Vilpas purki sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa
- Lähde: Denver Nuggetsin komeetta Peyton Watsonilla riittää kilpakosijoita
- Upean tarinan alku? Euroliiga-tähdelle NBA-tilaisuus 29-vuotiaana
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Tuomas Iisalon koirankopista kaupattu NBA-tähti uhkuu itseluottamusta
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Salon Vilpas purki sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa
- Kesän typerin sopimus – Milwaukee Bucks hämmensi faneja
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Upean tarinan alku? Euroliiga-tähdelle NBA-tilaisuus 29-vuotiaana
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Tuomas Iisalon koirankopista kaupattu NBA-tähti uhkuu itseluottamusta
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit