Sami Toiviainen haluaa lisää liikettä hyökkäyspeliin
KTP-Basket avaa kauden kotiottelunsa keskiviikkona ottelulla Uudenkaupungin Korihaita vastaan.
Tappiollisen sarja-avauksen jälkeen KTP-Basket on harjoitellut pari päivää ja tutkinut videolta Bisons-ottelun antia.
– Paljon pitää saada liikettä etenkin meidän hyökkäyspelaamiseen. Loimaalla vielä hiukan liikaa ihmeteltiin mitä pitikään tehdä eikä saatu palloa tarpeeksi ajoissa liikkeelle. Sitä on nyt treenattu pari päivää ja ihan kivalta tuo meno treeneissä on näyttänyt, kertoilee päävalmentaja Sami Toiviainen KTP:n sivuilla.
KTP-Basket lähtee illan kamppailuun ensimmäistä kertaa täydellä miehistöllä. Samuli Vanttajan jalkapohjavamma on parantunut ja näin mies pääsee pukemaan vihreä-valkoiset pystyraidat ensimmäistä kertaa urallaa viralliseen otteluun.
– Oli oikein mukavaa katsoa tiistai-illan viimeistelytreeneissä koko joukkueen menoa, kun saatiin vihdoin Samulikin mukaan. Nyt on koutsilla mahdollisuus mitä erilaisimpiin viisikoihin, joten ainakin vaihtoehtoja riittää. Saattaa hyvinkin olla, että Korihaita vastaan tullaan näkemään jo hiukan muunneltuja viisikoita. Meidän pitää olla hereillä heti alusta saakka ja saada Korihaiden pallon liike pysähtymään sekä pitää heidät poissa hyökkäyslevypalloista, Toiviainen jatkaa.
KTP-Basket – UU-Korihait keskiviikkona Steveco-Areenalla klo 18.30.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet