Honka vajaalukuisena Kouvolaan
Honka hakee kolmen kotivoiton jatkoksi pisteitä vieraskentältä, mutta Mansikka-aholla voittaminen ei ole koskaan helppoa. Joukkueessa on lisäksi loukkaantumishuolia ja sunnuntaina kentällä nähdään todennäköisesti hieman vajaalukuinen Honka.
– Kauden ensimmäinen vieraspeli on aina uusi haaste ja uuden opettelemista. Lisäksi loukkaantumiset ovat riesana, mutta niiden taakse ei mennä piiloon, Hongan päävalmentaja Pekka Salminen toteaa Hongan sivuilla.
Honka on aloittanut kauden kerrassaan hienosti kolmella voitolla kotiyleisön edessä. Sunnuntain vastustaja Kouvot on aloittanut sarjan päinvastaisesti Hongan kanssa – kolmella tappiolla.
– Uskoisin, että Kouvojen tekemiset ovat meillä kohtuullisen hyvin tiedossa. Joukkue juoksee palloscreeniä palloscreenin perään upealla toteutuksella ja erittäin kurinalaisesti. Meillä tulee olemaan muutama eri suunnitelma näiden screenien puolustukseen ja yritämme sillä tavalla sotkea kotijoukkueen peliä. Kolmikko [Frankie] Sullivan, [Ilari] Seppälä ja Lawrence Wright ovat tekijämiehiä ja heidän tekemiseen tulemme keskittymään oikein kunnolla, Salminen suunnittelee
Takamies Villematti Kopio on Salmisen kanssa samoilla linjoilla.
– Kouvojen hyökkäyspeli on joiltain osin aika samantyyppistä kun meidänkin. He pelaavat organisoidusti ja haluavat luoda tilanteita palloscreenien kautta, joten avainasemassa tulee olemaan palloscreenpuolustus sekä puolustuslevypallot, Kopio toteaa.
LUE MYÖS:
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Sacramento Kingsin faneilla on viimeinkin jotain, mistä saa luvan innostua
- Sacramento Kingsin superlöytö epäonnekas – poistui pelistä pyörätuolilla
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Tapiolan Honka täyshurmoksessa – edelleenkin nolla tappiota tällä kaudella
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Australiassa pohditaan: onko NBA:n tähtipuolustajan pikkuveli jopa isompi talentti?
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus
- Salon Vilppaan jymypaukku sekuntien päässä – taktinen emämoka ratkaisi ottelun
- Sacramento Kingsin faneilla on viimeinkin jotain, mistä saa luvan innostua
- Tässä on NBA:n paras pelaaja – ainakin omasta mielestään
- Tapiolan Honka täyshurmoksessa – edelleenkin nolla tappiota tällä kaudella