Pekka Salminen: ”Haastetta riittää”
Tapiolan Hongan Korisliigakausi ei olisi voinut alkaa tuloksellisesti paremmin. Neljästä ottelusta saaliina yhtä monta voittoa. Keskiviikkona edessä on seuraava haaste, kun loukkaantumisista kärsivä Honka kohtaa Uudenkaupungin Korihait vieraskentällä.
Melko pienellä rotaatiolla pelaava Korihait juoksee kenttää erinomaisesti ja pyrkii pelaamaan palloa lähelle koria. Lisäksi joukkue heittää erittäin tarkasti kaaren takaa, kaikki rotaation pelaajat ovat hyviä kaukoheittäjiä.
– Korihait on erittäin hyvin valmennettu joukkue, jolla on hyvä aloitusviisikko ja lisäksi kotikenttäetu. Haastetta riittää. Meille suurin haaste on jälleen levypallopelaaminen, Korihaiden jenkit ovat todella vahvoja tällä osastolla. Toinen asia missä homman pitää toimia, on transition defense. Loppusilauksena haasteista vielä Korihaiden 53 prosentin heittotarkkuus kotikentällä kolmen pisteen kaaren takaa, Hongan päävalmentaja Pekka Salminen linjaa Hongan sivuilla.
Hongan asetelmat peliin eivät ole parhaat mahdolliset, mutta joukkue todisti sunnuntaina Kouvolassa pystyvänsä vajaamiehisenäkin voittamaan pelejä. Ronnie Clarkin ja Tuomas Iisalon johdolla Honka järjesti Kouvolassa heittonäytöksen ja jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä. Kouvolassa 35 pistettä mieheen heittäneiden Clarkin ja Iisalon lisäksi myös nuoret Joni Herrala ja Anton Odabasi osoittivat olevansa Korisliigatason pelimiehiä. Salminen kuitenkin tietää, että keskiviikon peliin Honka lähtee haastajan roolissa.
– Lähdemme peliin nöyrinä, valmiina vastaamaan Korihaiden heittämään haasteeseen. Yritämme lyödä temmon jäihin ja pyrimme saamaan kotijoukkueen pois omalta mukavuusalueeltaan, Salminen päättää.
Ottelu Korihait – Tapiolan Honka pelataan keskiviikkona 23.10 klo 18:30 Pohitullin palloiluhallissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan