Kierrosennakko: Vilpas matkaa Lappeenrantaan pistemetsästykseen
Keskiviikkona pelataan kaksi Korisliigan ottelua, kun Salon Vilpas matkustaa Lappeenrannan Namikan vieraaksi ja toisessa ottelussa Kouvot hakee kauden avausvoittoaan kohdatessaan vieraissa Namika Lahden.
Vilppaalla on allaan voitto tulevan vastuksensa kaimaseurasta ja nyt Viikingit matkaavat kohti itärajaa pisteitä hakemaan.
– Pitkähän se matka Lappeenrantaan aina on, Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki heittää.
– Emme voi olla varmoja pelaako Brandon McKnight, kun hän on pelannut viime aikoina joka toisen pelin, mutta ei meidän auta hirveästi sitä miettiä. Valmistaudumme otteluun kuin siellä olisi paras kokoonpano kentällä.
Joukkueet eivät ole vielä tällä kaudella toisiaan kohdanneet, mutta aiempina vuosina joukkueet ovat käyneet tiukkoja taisteluja pisteistä.
– Viimeiset muutamat vuodet olemme pelanneet tiukkoja pelejä Lappeenrannan kanssa. Heillä on hyvät jenkit jotka pystyvät kannattelemaan joukkuetta ja inhottavan hyviä heittäjiä jotka meidän pitää saada kuriin, Vilpas-luotsi analysoi SuomiKoris-sivustolle.
Tupamäen mukaan voiton edellytyksenä toimii vahva ja tiivis puolustuspeli.
– Pystymme voittamaan ottelun omalla puolustuspään tekemisellämme. Meidän on pystyttävä pitämään heidän heittäjänsä vaikeuksissa ja pärjäämään levypallopelissä. Emme me mihinkään korintekokilpailuun voi lähteä, vaan meidän pitää saada puolustus rullaamaan. Aika hyvin kertoo, että voitimme edellisottelumme tekemällä 69 pistettä, joten puolustuksen kautta mennään, Tupamäki korostaa.
Keskiviikon toisessa ottelussa kohtaavat Namika Lahti ja vielä ensimmäistä voittoaan hakeva Kouvot. Kouvolalaisjoukkue vahvistui hiljattain Justin Hawkinsilla ja jää nähtäväksi onko hän Kouvojen kokoonpanossa jo keskiviikon ottelussa.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin
- Yllätyspelaaja on kannatellut Tuomas Iisalon luotsaamaa Memphis Grizzliesiä