Korikobrat hankki uuden amerikkalaisvahvistuksen
Kuva: Getty Images
Korikobrien uusin vahvistus on 24-vuotias amerikkalainen Kyle Fogg.
Fogg on 190-senttinen takamies, joka on valmistunut Arizonan yliopistosta. Viimeisenä NCAA-yliopistovuotenaan hän oli Arizonan paras pistemies pussitettuaan 13,7 pistettä ottelua kohden. Levypalloja hyppysiin tarttui keskimäärin 3,8 ja syöttöjä hän antoi 2,1 ottelua kohden. Kolmosissa Fogg oli joukkueensa ahkerin ja heitot putosivat 44,1 prosentin tarkkuudella.
Valmistumisensa jälkeen hän haki pelipaikkaa Houstonin Rocketsin paidasta, mutta päätyi lopulta D-liigaan Rio Grande Valley Vipersin riveihin. Tänä kesänä hän haki jälleen pelipaikkaa NBA:sta, mutta putosi loputa Denverin kokoonpanosta pois.
– Olemme kuulleet tosi hyvää Kylestä monista lähteistä ja muun muassa Denver Nuggetsin varapresidentiltä Tim Connellyltä saimme laajan kuvauksen Kylesta ja hänen kesästään Nuggetsin organisaatiossa. Luonnollisesti myös Jesse [Perry] tuntee Kylen hyvin, koska he pelasivat yhdessä kaksi kautta. Odotan Kylestä puuttuvaa palasta meidän koonpanoon, tyytyväinen valmentaja Derrick Crayton toteaa Korikobrien sivuilla.
Korikobrilla tuli tarvetta uudelle miehelle, kun Brad Reesen kausi päättyi polvivammaan.
– Meidän joukkue on amerikkalaisrintamalla elänyt kovasti, mutta nyt se muuttuu sellaiseksi kuin olisin itse sen halunnut olevan jo kauden alusta alkaen. Meillä oli monia vaihtoehtoja takamiehen paikalle, mutta lopulta valinta kohdistui Kyleen. Kaveri on nuori ja nälkäinen ja varmasti yrityshalu ei tule olemaan ongelmana. Kyle saapuu Suomeen ensi viikolla, mutta katsotaan nyt, koska pelilupa-asiat saadaan kuntoon ja kaveri kentälle. Brad Reese lähtee polvileikkauksen jälkeen kotiinsa, mutta on edelleen Kobrien organisaatiossa ja palaa todennäköisesti vahvistamaan joukkuetta polven kuntouduttua, manageri Markku Turja kertoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers