Voitto tyydytti Karhun leirissä
Kuva: Juha Tamminen
Karhu teki kauden toisen vierailun Lappeenrantaan. Tuliaisena oli jälleen maukkaat kaksi sarjapistettä. Tällä kertaa ne irtosivat lukemin 80–73 (41–34).
Karhun valmentaja Ari Tammivaara oli pelin jälkeen tyytyväinen.
– Meiltä hyvin onnistunut puolustuspeli, varsinkin palloscreeneissä. Hyvää oli myös koko pelin intensiteetti, mutta huonoa oli oman pelimme passivoituminen, kun vastustaja nosti viimeisellä 15 minuutilla omaa intensiteettiä, Tammivaara pohti ottelua Karhun sivuilla.
– Saimme lisäksi pakotettua Namikan jenkit [Brandon] McKnightin ja [Todd] Brownin haastettuihin ratkaisuihin. Vaikka he tekivätkin pisteitä, onnistumisprosentit pysyivät kohtuullisina, eivätkä he päässeet luomaan tilanteita muille pelaajille (yhteensä vain kolme syöttöä ja yhdeksän menetystä), Tammivaara päätti.
Myös kapteeni Henri Hirvikoski oli omiinsa tyytyväinen.
– Onnistuimme erinomaisesti levypallopelissä, Dre [Willimson] ja Quincy [Hankins-Cole] yhteensä 25 levaria. Lappeenrannan mennessä paikkaan, Jussi [Eskola] osui oikeaan aikaan omissa heitoissaan, Hirvikoski kertasi ottelua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan