Pasi Riihelän paita nostettiin kattoon – katso hieno video
Lappeenrannassa tehtiin lauantaina kotimaista koripallohistoriaa, kun kotijoukkue Namika jäädytti seuraikoninsa Pasi Riihelän, 39, pelipaidan kotiottelussa Kataja Basketia vastaan.
199-senttinen Kankaantaan Kisan kasvatti Riihelä edusti Namikaa kymmenen kauden ajan ja juhli joukkueineen kaksi kertaa SM-kultaa sekä neljä kertaa Suomen cupin kultaa.
Vietettyään ensimmäiset pääsarjakautensa Korisliigan Kisa Nokiassa ja Kouvolan Kouvoissa sekä pelattuaan ammattilaisena Saksassa (Freiburg), Ruotsissa (Borås) ja Sveitsissä (Monthey), siirtyi Riihelä kaudella 2001/02 Namika Lappeenrannan (silloinen LrNMKY) paitaan.
Riihelä kuului yhdessä mm. Jussi Kumpulaisen, Andre Foremanin ja Matt Williamsin kanssa LrNMKY:n ehdottomaan tehovitjaan kausilla 2004/05 ja 2005/06, jolloin joukkue toi kaksi Suomen mestaruutta Lappeenrantaan. Lisäksi Riihelä juhli Namikan kanssa Suomen cupin mestaruutta vuosina 2005, 2006, 2007 ja 2008.
Riihelä pelasi pääsarjaurallaan kaikkiaan 436 runkosarjaottelua viimeistellen niissä 6146 pistettä, 2861 levypalloa, 577 riistoa ja 506 syöttöä. Pudotuspeleissä Riihelä esiintyi 74 ottelun verran ja rekisteröi 1040 pistettä, 426 levypalloa, 93 riistoa ja 76 syöttöä.
Riihelä nimettiin Korisliigan vuoden pelaajaksi kolme kertaa (1998, 2004 ja 2005), vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi 1997 ja vuoden tulokkaaksi 1996. Miesten maajoukkueessa Riihelä pelasi 66 ottelua 5,1 pisteen keskiarvolla.
– Pasi oli joukkuetta kokoava voima. Jos joukkueella meni huonosti, Pasi keräsi joukkueen yhteen ja jos joukkueella meni hyvin, Pasi oli vielä nostamassa joukkueen hyvää fiilistä omalla persoonallaan, Namikan pitkäaikainen huoltaja Juha Metsämuuronen kehui Basket.fi:n tiedotteessa.
Viimeisen kerran Riihelä esiintyi pääsarjakentillä 14. huhtikuuta 2012 puolivälieräottelussa Nilan Bisonsia vastaan.
Riihelän pelipaita nousi Lappeenrannan Urheilutalon kattoon lauantaina 5. huhtikuuta.
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin
- Yllätyspelaaja on kannatellut Tuomas Iisalon luotsaamaa Memphis Grizzliesiä