Ahosen huippuilta pelasti Boråsin – Tuomisen Bakkenille tappio Tanskassa
Kuva: Juha Tamminen
Roope Ahosen Borås Basket onnistui nappaamaan yhden pisteen pakkovoiton Norrköping Dolphinsista Ruotsin Basketliganin viidennessä välieräottelussa tiistaina. Samaan aikaan Romaniassa Gerald Lee jr esiintyi paikallisen liigan vuotuisessa All Stars -ottelussa etelän joukkueessa.
Edellisessä kahdessa välieräottelussa Norrköpingiltä kyytiä saanut Borås tuli tiistain peliin täynnä energiaa. 1,720-päinen kotiyleisö hyppi innostuksesta, kun Borås piti Norrköpingin puolustuksellaan pihdeissään ja ryntäsi parhaimmillaan 16 pisteen johtoon.
Borås johti vielä viisi minuuttia ennen loppua yhdeksällä pisteellä, mutta Dolphins ryhmittyi vielä kerran takaa-ajoon. Borås onnistui kuitenkin pitämään pintansa ja viimeisteli 81–80 (50–39)-voiton Roope Ahosen vapaaheitoilla.
Ahonen oli Boråsin ehdotonta parhaimmistoa. Salolaislähtöinen takamies pussitti 32 minuutissa 18 pistettä ja jakoi seitsemän syöttöä.
Norrköping johtaa välieräsarjaa voitoin 3-2. Kuudes osaottelu pelataan torstaina Norrköpingissä.
Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti, Suomen Susijengin 208-senttinen sentteri Gerald Lee junior sai kunnian esiintyä ensimmäisenä suomalaispelaajana kautta aikain Romanian liigan All Stars -ottelussa.
Etelän joukkueessa pelaava Lee nosteli viidessä minuutissa neljä pistettä ja sieppasi yhden levypallon, kun etelä jyräsi pohjoisen 124–135 (62–70).
Leen edustama CSU Asesoft Ploiesti aloittaa Romanian liigan pudotuspelit perjantaina 25. huhtikuuta.
Suurena ennakkosuosikkina Tanskan Basketligaenin välieräsarjaan Horsensia vastaan lähtenyt, Ville Tuomisen valmentama Bakken Bears joutui nöyrtymään kolmannessa välieräottelussa kotikentällään pistein 68–80 (49–41).
Bears hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta Horsens otti pelin täysin haltuunsa pukukopista palattuaan. Bears sai tauon jälkeen aikaiseksi vaivaiset 19 pistettä.
Neljäs välieräottelu pelataan Horsensin kotikentällä torstaina. Bearsin on voitettava nyt Horsens kahdesti yhtä monella yrittämällä edetäkseen finaaliin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- New York on mestari – 52 vuotta kesti
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Awak Kuier toipui vammastaan
- Vaikuttiko Donald Trump NBA-finaalien kulkuun?
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Sokkisiirto: Hallitsevalle mestarille aikamoinen vahvistus
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Miikka Muurinen avautui – tämän takia hän valitsi Arkansasin yliopiston
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Sasu Salin sai pettyä karusti
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan