Lappeenrannan Namika haluaa pelata Korisliigassa ensi kaudellakin – seuralegenda puheenjohtajaksi
Namikan seurakokous valitsi seuralle uuden seitsenjäsenisen hallituksen. Sen puheenjohtajana aloittaa kaksivuotisen kauden urheilu- ja koripalloväelle tuttuakin tutumpi Pasi Riihelä.
Muut hallituksen jäsenet ovat Minna Jäkkilä, Heli Kärkkäinen, Antti Mäkitalo, Jukka Olkkonen, Petri Summala ja Juha Sten.
Hallituksen ensimmäinen iso päätös on Namikan edustusjoukkueen sarjataso. Liigalisenssihakemus on jätettävä 31.5.2014. Sosiaalisesta mediasta, keskustelupalstoilta, ja yhteydenotoista Namikan toimistolle on keväällä välittynyt vetoomus, että Namika pelaisi Korisliigaa myös kaudella 2014 – 2015.
– Se on Namikankin tavoite. Kun urheilussa jotain saavuttaa, siitä ei vähällä luovuta. Meillä on vielä kuukausi aikaa saada kesken olevat yhteistyökuviot selviksi, Pasi Riihelä toteaa Namikan sivuilla.
Namika haastaa myös koripalloyleisön toukokuussa kausikorttikampanjalla, jossa pääpalkintona on viikon matka koripallon MM-kisoihin Espanjaan.
– Urheilu on viihdettä, pelaamme yleisölle. Haastamme yleisön näyttämään, että se todella haluaa Namikan Korisliigaan, Riihelä jatkaa.
Namikan tavoitteena on myydä erikoishintaisia 200 euron kausikortteja noin 800 kappaletta ennen toukokuun loppua. Niitä voivat tietysti lunastaa myös yritykset. Tavoitteen toteutuminen yhdessä yhteistyö- ja sponsorisopimusten kanssa tarkoittaa, että Namika pelaa Korisliigaa.
Uusi hallitus haastaa sekä yleisön että sponsorit mukaan rakentamaan voittavaa, vähintään pudotuspeleihin yltävää joukkuetta. Jos ykköstavoitteesta jäädään, Namikan edustus hakee vauhtia uuteen nousuun kovatasoisesta 1-divisioonasta kevään aikana laaditun vaihtoehtoisen strategiansa mukaisesti Juha Stenin johdolla.
Namikassa on jo vuosia panostettu juniorivalmennuksen laatuun ja omien poikien kasvattamiseen. Namikan poikia on nähty niin nuorten maajoukkueissa kuin Korisliigan parketeilla. Näin tehdään myös jatkossa.
– Hallitus tekee myös tarkennuksia Namikan strategiaan. Korostamme entistä enemmän juniorikoripalloilun voimakasta kehittämistä kaikissa ikäryhmissä ja harrastajamäärien kasvattamista, Riihelä päättää.
Seuran kuusi vuotta jatkunut talouden tervehdyttämisohjelma on saatettu päätökseen kunniapuheenjohtaja Pekka Hakkaraisen johdolla. Namika rakentaa uutta kautta hyvistä lähtökohdista. Kuluvasta kaudesta seura tekee lievästi positiivisen tilinpäätöksen.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa