KTP-Basket solmi nipun pelaajasopimuksia
Kuva: Juha Tamminen
KTP-Basket on solminut jatkosopimukset nuorisotrionsa Miki Kuusisto-Otto Kilpeläinen-Joonas Pentti kanssa. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy 16-vuotias Vili Nyman. Jokaiselle lupaukselle on räätälöity omat, erilaiset sopimukset.
Kuusiston sopimus kattaa ensi kauden ja siinä on optio seuraavasta.
– Miki osoitti tuuratessaan Currya pudotuspeleissä, että pystyy pelaamaan jo täysipainoisesti miesten peleissä ja kovissa paikoissa. Miki Lähtee Jontun kanssa 20-vuotiaiden maajoukkueleirille, KTP:n puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoo KTP:n sivuilla.
Kilpeläisen sopimus kattaa ensi kauden.
– Sama juttu kuin Mikillä, on jo näyttänyt kyntensä miestenkin peleissä. Varsinkin EuroChallengessa pelasi ennakkoluulottomasti antaessaan isolle osastolle huiliminuutteja. Anton Mirolybovin alaisuudessa tulee varmasti roolia sekä Mikille, että ennakkoluulottomalle Otolle.
Pentti allekirjoitti kotkalaisten kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
– Ristisidevammansa takia kunnossa vasta kauden alkaessa, samoihin aikoihin Hompan kanssa. Viimeistä vuotta A-junioreissa ja tulee varmasti olemaan johtava pelaaja siellä. Vamman kanssa pelataan varman päälle, eikä kiirehditä. Sitten kun jalka kantaa, niin edustukseen mukaan ja myös kokoonpanoon.
Tuorein tulokas Nyman kirjoitti peräti neljän vuoden sopimuksen.
– Täyttänyt juuri vasta 16-vuotta, joten tulee vasta haistelemaan edustuksen harjoituksia ja keskittyy vielä nuorten peleihin. Polvivamman takia jää myös maajoukkuepelit väliin ja pääasia on nyt saada jalka kuntoon. Ei kiirehditä ja katsotaan mitä kehitys tuo tullessaan, Lindström valottaa.
KTP:lla on kasassa jo vahva runko ensi kaudeksi, sillä sopimuspelaajia on kasassa jo yhdeksän. Yksi tärkeä pelaaja kuitenkin vielä puuttuu. Timo Heinosen ensi kauden joukkue selviää lähiaikoina.
KTP:n sopimuspelaajat:
Joonas Lehtoranta 2014-15
Jukka Matinen 2014-15
Michael Pounds 2014-15
Aleksi Akpaso 2014-15, optio 2015-16
Miki Kuusisto 2014-15, optio 2015-16
Samuli Vanttaja 2014-15
Otto Kilpeläinen 2014-15
Joonas Pentti 2014-16
Vili Nyman 2014-18
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen