Anton Mirolybov innolla KTP:n peräsimeen: ”KTP on legendaarinen suomalainen korisseura”

Anton Mirolybov palaa pitkän tauon jälkeen Korisliigaan valmentajaksi, kun hän luotsaa ensi kaudella KTP:n joukkuetta. Saksassa viime vuodet valmentaneen Mirolybovin toi hänet takaisin Suomeen mahdollisuus valmentaa KTP:tä .
Kun KTP otti Mirolyboviin yhteyttä keväällä, ei hän kauaa miettinyt tarjoukseen tarttumista.
– KTP on legendaarinen suomalainen korisseura, jossa puitteet ovat äärimmäisen hyvässä kunnossa ja lisäksi he pelaavat eurosarjaa. Siinä vaiheessa, kun tuli kyselyitä, niin sanoin aina, että Kotka olisi sellainen paikka mihin haluaa tulla, Mirolybov kertoo SuomiKoris-sivustolle.
Mirolybov siirtyi Saksaan jo vuonna 2005 ja toimi viime kaudella UBS Hannoverin päävalmentajana. Hannoverissa kaikki ei kuitenkaan mennyt toivotulla tavalla ja KTP nappasi miehen riveihinsä.
– Minulla oli isot suunnitelmat, kun lähdin Hannoveriin. Siellä oli iso projekti, joskin tammikuussa selvisi, että sieltä loppuivat rahat eivätkä kaikki lupaukset toimineet. Ennen kuin saksalaiset markkinat ehtivät kunnolla edes aueta, niin KTP otti yhteyttä, ”Ponttis” paljastaa.
KTP:n joukkue hyvässä vaiheessa
KTP:n joukkueen rakennus ensi kaudeksi on hyvässä vauhdissa, sillä kotimaisten pelaajien kanssa on jo sopimukset ja edessä on enää amerikkalaisvahvistusten hankkiminen.
– Kotimaiset ovat tällä hetkellä kasassa ja täysin sama joukkue kuin viime vuonna. Se on ihan huikea juttu ja olen siitä tosi iloinen. Se kertoo organisaation tasosta. Varmasti europelitkin ovat yksi asia miksi jokainen pelaaja halusi jäädä sinne. Kotimaisten kanssa neuvottelut menivät tosi kivuttomasti ja nopeasti. Nyt olemme sitten jenkkien rakennusvaiheessa.
Mirolybovilla on tuttu ostoslista jenkkien suhteen.
– Haluan hyvän pointin, joka pystyy olemaan joukkueen moottori. Sen lisäksi haluan urheilullisen laiturin ja ison sentterin. Sen olen huomannut, että hinnat ovat kohdillaan ja Suomessa on selvästi imua. En pidä asian kanssa kiirettä.
Korisliiga on nostanut vahvasti profiiliaan viimeisten vuoden aikana. Mirolybov on seurannut sarjan nousua Saksasta käsin. Hänen mukaansa Korisliiga on erittäin houkutteleva sarja amerikkalaispelaajille.
– Sillä on parempi maine kuin mikä meillä on fiilis täällä. On mahtava juttu, että meillä on toisena vuotena peräkkäin neljä joukkuetta, jotka pelaavat kansainvälisiä sarjoja. Täällä on hyviä pelaajia, jotka pitävät Suomea oikeasti hyvänä ponnahduslautana. Otetaan vaikka Lahdessa pelannut Ricky Hickman, joka lähti Suomen liigasta Italiaan ja pelasi nyt Maccabi Tel Avivissa. Agentit ovat sanoneet, että jos pelaajalle kertoo, että pelaa Suomessa hyvä kausi, niin esimerkiksi Ranskaan on tosi helppo päästä. Suomi on tällä hetkellä hyvä ponnahdusikkuna, naisten maajoukkueenkin valmentajana toimiva Mirolybov kertoo.
Panu Markkanen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys