USA:n ja Oklahoma City Thunderin Russell Westbrook ei aio osallistua MM-kisoihin.

Westbrook on reilun vuoden aikana läpikäynyt kolme polvileikkausta ja keskittyy kesällä laittamaan itsensä kuntoon ja on sanonut, ettei ole käytettävissä kesällä.

Westbrook on voittanut USA:n kanssa kultaa vuoden 2010 MM-kisoissa sekä 2012 olympialaisissa.

USA:lta löytyy kuitenkin edelleen joukkueesta leveyttä, sillä takamiesosastolle ovat tarjolla muun muassa Stephen Curry, Damian Lillard sekä Kyrie Irving.