Kouvojen viimeisin kiinnitys odottaa jo kautta: ”Haluan tehdä töitä erittäin kovaa”

Kouvojen amerikkalaiskiintiö täydentyi, kun Grant Johnson laittoi nimensä sopimuspaperiin. Johnson on tällä hetkellä ottamassa ensiaskeleitaan ammattilaisena Australiassa, mutta saapuu Suomeen syyskuun alussa.
Johnson pelaa Australian kesällä pelattavassa Big V-liigassa ja se on samalla hänen ensimmäinen kokemuksensa ulkomailla pelaamisesta.
– Ammattilaisurahan pitää aloittaa jostain ja minusta Australia vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Samoin Big V oli ainakin minulle hyvä liiga aloittaa rookiena ulkomailla ja saada alle hyvä ensimmäinen ammattilaiskausi. Sain rauhassa opetella elämään uudessa maassa poissa kotoa ja samalla keskittyä vain ja ainoastaan koripalloon. Vaikka Big V olikin askel alaspäin NBA:n D-liigasta, niin kaikesta huolimatta täällä pelataan ihan hyvää koripalloa, Johnson kertoo Kouvojen sivuilla.
Johnson ei siis kauaa ehdi levätä laakereillaan, kun kausi aikanaan Australiassa päättyy. Mies saapuu Jason Conleyn tavoin Kouvolaan jo syyskuun alussa.
– Olen erittäin innostunut ja samalla onnellinen saadessani mahdollisuuden pelata Kouvoissa. Haluan tehdä töitä erittäin kovaa ja auttaa joukkuetta saavuttamaan voittoja. Henkilökohtaisesti haluaisin tietysti saada alle jälleen hyvän kauden, mutta olen ennen kaikkea joukkuepelaaja ja tärkeintä on auttaa omalla panoksellani joukkuettamme menestymään. Meillä täällä Australiassa ei ole mitään kovin suurta fanipohjaa, mutta olen kuullut, että Kouvoilla on erinomainen kotiyleisö ja olen siitä erittäin hyvilläni. Toivottavasti pelaamme hyvän kauden ja kotiyleisömme saa siitä lisää energiaa kentän laidalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui