Terve Haanpää uhkuu itseluottamusta: ”Pystyn pelaamaan riittävän hyvällä tasolla päästäkseni maajoukkueeseen”
Suomen Susijengin raatelukynsiin kesän 2014 maaottelu-avauksessa kuului Keravan Wyatt Earp, Samuel Haanpää, joka sivalteli sunnuntaina Saksaa kymmenellä pisteellä.
Susijengi hallitsi kesän avausmaaotteluaan Saksaa vastaan ensimmäisellä puoliajalla, kunnes joukkueen vajaamiehisyys alkoi näkyä tauon jälkeen ylimääräisen vaihteen puuttumisena.
Pelin avauspuoliskolla tahtipuikkoa heilutteli viime kaudella Espanjan kakkosliigassa pelannut Haanpää, joka hassutti saksalaisisäntiä kymmenellä pisteellä. Leipzigissä kokemansa ja näkemänsä perusteella Haanpää oli verrattain tyytyväinen.
– Aika tyypillinen ensimmäinen peli. Hakemista oli niin itsellä kuin koko joukkueellakin, mutta toisaalta positiivisiakin juttuja löytyi. Oli hyvä päästä näkemään, missä mennään parin leiriviikon jälkeen ja mitä kehitettävää on, ”Santtu” mietiskelee Koripalloliiton tiedotteessa.
Leipzigissä Haanpää keräsi kymmenen pisteen saaliinsa ensimmäisellä puoliajalla. Pelin jälkipuoliskolla saksalaispuolustus tiivistyi niin Haanpään kuin muidenkin Susijengin koritykkien ympärillä.
– Olisihan siitä kymmenestä pisteestä kiva jatkaa toisellakin puoliajalla, mutta Saksa reagoi jonkin verran tauolta tultaessa. Alkumatsista tuli sopivasti paikkoja, toisella ei ihan samalla tavalla enää.
Moni koripallon ystävä yllättyi viime kesänä, kun Haanpää pelasi tiensä aina Sloveniaan lähteneeseen Susijengin EM-kisajoukkueeseen asti.
Yllätys ei niinkään ollut Haanpään pelitaidot, vaan se, kuinka hän raivasi itselleen rotaatiopaikan oltuaan kolme edellistä maajoukkuekesää sivussa loukkaantumisten johdosta. Haanpää ei kuitenkaan itse myönnä pitäneensä EM-kisarotaatiopaikkaansa yllätyksenä.
– Ei minulla ollut muuta epäselvyyttä vuosi sitten kuin se, pysynkö loppuun asti ehjänä. Tiedän kyllä, että kun olen terve, pystyn pelaamaan riittävän hyvällä tasolla päästäkseni maajoukkueeseen, uhkuu Haanpää tervettä, keravalaista itseluottamusta.
Haanpään vuosien mittainen koripalloura on vienyt hänet tähän mennessä koville koripalloparketeille niin USA:ssa kuin Euroopassakin. Slovenian EM-kisat kuuluvat hänen mielessään uran tähän asti ikimuistoisimpiin kokemuksiin.
– Kisat avannut Turkki-peli oli siitä mielenkiintoinen, että kenraaliharjoituksemme Latviaa vastaan ei ollut sujunut kovin hyvin, kun taas Turkkia vastaan latausta oli ihan valtava, mies miettii.
– Turkki-voiton jälkeinen fiilis oli ihan uskomaton, etenkin kun kyseessä oli yksi ennakkoon pahimmista vastustajistamme. Uskon, että se matsi loi meille sen energian, jolla me koko turnaus vedettiin alusta loppuun.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Seagulls nyt voittoputkessa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Seagulls nyt voittoputkessa