EM-lohkot arvottaneen marraskuussa

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin fanit valtasivat ennennäkemättömällä tavalla Espanjan MM-kilpailuissa kisakatsomot ja moni Susijengi-hurmoksessa elänyt odottaa malttamattomana ensi vuoden EM-kisojen lohkoarvontoja tietääkseen minne ensi kesän fanivaellus kohdistuu. Kyseinen tieto on tämän hetken tietojen mukaan saatavilla vasta marraskuussa.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) valitsi vuoden 2015 EM-kilpailujen alkulohkojen järjestäjiksi syyskuun alussa Ranskan (Montpellier), Kroatian (Zagreb), Latvian (Riika) ja Saksan (Berliini) siirrettyään aiemmin kisat pois Ukrainasta maan levottomuuksista johtuen.
Johtuen EM-kisajärjestelyiden normaalia tiukemmasta aikataulusta FIBA Europen hallitus päätti samalla sallia EM-järjestäjille oikeuden käydä neuvotteluita yhdestä partnerimaasta, jonka kanssa solmitulla kaupallisella yhteistyöllä voitaisiin vahvistaa EM-kisojen onnistumisen edellytyksiä. FIBA Europe tekee kaikki päätökset partneruuksien hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Partneruuksia EM-kisajärjestäjät voivat ehdottaa ainoastaan siten, että ne eivät vaikuta EM-arvontojen arvontakoreihin.
Sosiaalisessa mediassa lähti Suomessa sunnuntaina leviämään huhuja Suomen päätymisestä yksittäiseen EM-kisakaupunkiin. Suomen Koripalloliitto leikkaa kyseisiltä huhuilta siivet.
– Fantastiset Susijengi-fanit ja yhteisöllisyyttä sekä iloisuutta huokunut ilmiö, jota saimme Bilbaossa todistaa, toivotetaan avosylin vastaan varmasti jokaisessa tulevassa EM-kisakaupungissa. EM-järjestäjät käyvät parhaillaan keskusteluita useiden tahojen kanssa ja me olemme luonnollisesti keskusteluissa mukana. Minkäänlaisten johtopäätöksien tekeminen on täysin ennenaikaista ja on hyvä alleviivata, että päätökset mahdollisista partneruuksista tekee joka tapauksessa FIBA Europe – tämän hetken tietojen mukaan marraskuussa, toppuuttelee Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting Koripalloliiton tiedotteessa.
Ennakkotietojen mukaan EM-kisojen 2015 lohkoarvonnat suoritetaan marraskuussa. FIBA Europe ei ole julkaissut arvontojen tarkkaa päivämäärää tai paikkaa.
EM-kisat pelataan 5.-20. syyskuuta 2015. Alkulohkot pelataan 5.9. lähtien Montpellierissä, Zagrebissa, Riikassa ja Berliinissä. Turnauksen pudotuspelit järjestetään Ranskan Lillessä, jonka hulppealle Lille Arenalle mahtuu peräti 27.000 katsojaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin