Dettmann Olympiakomitean tehtäviin – ei jätä Susijengiä

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on nimittänyt Henrik Dettmannin palloilulajien vastuuvalmentajaksi. Dettmann jatkaa edelleen myös Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin päävalmentajana.
Dettmannin nimityksen ohella Olympiakomitea kiinnitti Lentopalloliitosta siirtyvän Antti Paanasen urheiluakatemiaohjelman valmennuspäälliköksi. Sekä Dettmannin että Paanasen pestit ovat määräaikaisia ja ulottuvat vuoden 2016 loppuun.
Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski kertoo, että uudet rekrytoinnit vahvistavat vuoropuhelua ja tiedonvaihtoa eri lajien välillä ja johtavat osaamisen kasvuun suomalaisessa urheilussa.
– Paananen on huippu-urheilussa kannuksensa ansainnut rautainen sisältöosaaja, joka on ollut aikanaan mukana Huippu-urheilun muutostyöryhmässä rakentamassa akatemiaohjelman kokonaisuutta, joten hän on erinomainen vahvistus akatemiaohjelmalle.
– Dettmann puolestaan on ollut vahvasti mukana joukkuepelien yhteisen menestyssuunnitelman rakentamisessa ja voittanut siinä prosessissa eri tahojen luottamuksen puolelleen. Hän on ykköshenkilö viemään joukkuepelien yhteistyötä eteenpäin osana Huippu-urheiluyksikön toimintaa. On myös erittäin hienoa, että Henkka pystyy jatkamaan maajoukkuevalmentajana ja yhdistämään näin kaksi roolia, jotka koituvat sekä koripallon että joukkuepelien eduksi ja hyödyttävät myös koko suomalaista urheilua, Kojonkoski kiittelee Basket.fi-sivuilla.
Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén kertoo olevansa iloinen ja ylpeä siitä, että koripallon viime vuosien menestys ja vahva draivi on noteerattu myös Huippu-urheiluyksikössä.
– Koripalloliitto on määrätietoisesti nostanut vaatimustasoa maajoukkuetoiminnassa ja valmentajakoulutuksessa. Olemme ottaneet käyttöömme valmentajien koulutustasovaatimukset sekä lisänneet maajoukkueiden ottelu- ja yhteisharjoitusten määrän kansainvälisten kilpailijoiden tasolle. Hienoa, että tämä Dettmannin johdolla tehty työ on noteerattu myös laajemmalti, mistä Olympiakomitean tuore nimitys on hyvä osoitus. Kiitämme Olympiakomiteaa siitä, että löysimme yhdessä mallin, joka mahdollistaa Dettmannin jatkon Susijengin päävalmentajana. Valmennuksen johtajan tehtäviin liittyvien tehtävien uudelleen resursoinneista Koripalloliitto tiedottaa myöhemmin, Walldén sanoo.
Torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa Dettmann joutui vastaamaan kysymykseen omien aikaresurssiensa riittävyydestä Olympiakomitean ja maajoukkuevalmentajan tehtäviä yhteen sovitettaessa.
– Yhteenkään hommaan en lähtisi, jos siinä ei olisi valmentamista. Iloinen, että molemmat toiminnot voitiin yhdistää. Luulen, että se on hyvä ratkaisu kaikille. Nämä eivät ole aika-, vaan intohimokysymyksiä, kommentoi Dettmann.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Ranska ulos – Susijengille yllätysvastustaja EM-koriksessa
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”