Kobrat-luotsi odottaa Seinäjoella pelattavaa derbyä: ”Toivottavasti saamme Areenalle tuvan täyteen”

Lauantaina pelataan kauden ensimmäinen Pohjanmaan Derby. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Seinäjoki-Areenassa ja sen alkamisajankohta on klo.15.00.
Kobrat on päässyt valmistautumaan koko viikon otteluun, sillä se pelasi edellisen kerran viime viikonloppuna. Päävalmentaja Nenad Stefanovicin mukaan valmistautuminen ei ole kuitenkaan sujunut täysin optimaalisesti.
– Meillä on ollut useammallakin pelaajalla vähän vaivoja, joka on estänyt täysipainoisen harjoittelun. Katsotaan nyt mitä viikon tauko saa aikaan, Stefanovic toteaa Kobrien sivuilla.
Ottelu pelataan Seinäjoella. Stefanovic näkee pelipaikalla sekä hyvät että huonot puolet.
– Sinänsä hienoa, että ottelu pelataan Seinäjoki Areenassa, mutta näin valmentajan kannalta huonoa on se, että menetämme samalla myös kotiedun.
– Meillä on hyvä joukkue ja kun muutama pieni palanen saadaan vielä natsaamaan uskon, että kaudesta tulee menestyksekäs. Karhua vastaan on aina mukava lähteä pelaamaan, koska nuo ottelut vetävät todella paljon yleisöä. Toivottavasti saamme Areenalle tuvan täyteen ja hienon matsin, Kobrat-valmentaja miettii joukkueen sivuilla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- Miikka Muurinen kelpaa ABA-liigaan
- Mikael Jantusen hyvä esitys ei riittänyt
- LeBron Jamesilla vaivoja – ikä alkaa painaa
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle