Honka voittoputkessa: ”Olimme toisella puoliajalla hyökkäyspäässä aggressiivisia”
Tapiolan Honka venytti voittoputkensa kolmen voiton mittaiseksi keskiviikkona Tapiolassa. Ike Udanohin ja Okko Järven johdolla Honka kukisti vierailija Kataja Basketin jo tutuksi tulleella kaavalla: hyvä alku, pieni suvanto ja vahva lopetus. Voitolla Honka nousi erittäin tasaisessa Korisliigassa jo viidenneksi.
Kotijoukkue aloitti keskiviikon ottelun vauhdikkaasti. Järven kaukoheitot ja Udanohin nostot korin alta veivät isännät nopeasti 19-7 karkumatkalle. Katajan päävalmentaja Pekka Salminen käskytti joukkueensa tämän jälkeen paikkapuolustukseen, joka sekoitti Hongan pasmat. Teemu Rannikon puuttuessa Katajan kokoonpanosta, näytti kokenut Petri Virtanen mallia ja nakutti avausneljännekseen 11 pistettä. Ensimmäiselle tauolle mentiin tilanteessa 28-27.
– Katajan paikkapuolustus passivoitti meidät ensimmäisellä puoliajalla, sen otan omaan piikkiini, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kertoi pelin jälkeen Hongan sivujen mukaan.
Toisen jakson alussa Kataja otti komennon ja karkasi kahdeksan pisteen johtoon. Järven kuusi peräkkäistä pistettä toivat Hongan tasoihin ja tasaisissa merkeissä lähdettiin pitkälle tauolle, Katajan johtaessa 45-46.
Kolmas jakso eteni tasaisesti. Udanoh piti Honkaa koreillaan pelissä mukana, Katajan pelaajista Robert Arnold oli vahva. Honka johti ennen viimeistä neljännestä 70-69. Honka puristi viimeisellä jaksolla väkisin voittoon. Villematti Kopio löi alkutahdit kolmosillaan, Ike Udanoh piti Hongan koreillaan edellä ja Järvi löi illan neljännellä kolmosellaan naulan Katajan arkkuun. Pisteet Espooseen lukemin 99-87.
– Toisella puoliajalla keksimme keinot sen (paikkapuolustuksen) murtamiseen: laitoimme puolustuksen kuntoon, huolehdimme puolustuslevypalloista ja pääsimme juoksemaan. Olimme toisella puoliajalla hyökkäyspäässä aggressiivisia, mutta meillä oli samaan aikaan malttia pelata. Tästä esimerkkinä muutama Ike Udanohin kori, jotka tulivat hyökkäysajan loppuhetkillä Ronnie Clarkin syötöistä, Iisalo jatkoi.
Hongan parhaana palkittiin ansaitusti hurjan pelin pelannut Udanoh (33/17/3 riistoa). Viime kaudella melko pieneen rooliin Bisonsin riveissä jääneen Udanohin värväystä Honkaan kenties aluksi ihmeteltiin, mutta ei taatusti ihmetellä enää. ”Terminaattori” on todistanut kuuluvansa sarjan eliittivahvistuksiin.
– Ike tuli alun perin viime talvena Suomeen pelaamaan läntisen alueen kakkosdivisioonaa (ja nousi siitä Bisonsin kokoonpanoon). Saimme hänestä hyvät suositukset ja näimme pelivideoista tiettyjä yksityiskohtia, joiden perusteella saatoimme päätellä että tässä voisi olla jotain. Silti hänen suoritustasonsa on yllättänyt kaikki. Olen nähnyt monta pelaajaa, jolla on kova draivi, mutta en ole ikinä nähnyt samanlaista kaveria kuin Ike. Hänellä on yksi tavoite ja se on mennä koripallossa eteenpäin. Hänet pitää käytännössä potkia treenien jälkeen ulos salista ja siltikin hän pistää hanttiin. Todella harvinaislaatuinen pelaaja ja olemme onnekkaita, että olemme saaneet hänet Honkaan, Iisalo kertoi Korisliigan alkukauden tehokkaimmasta pelaajasta.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
- Kykeneekö Kevin Durant pelaamaan olympialaisissa? – näin mies itse kommentoi
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Korisliigan seura kertoi useista sopimuksista
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- USA:n NBA-supertähdet lähellä järkyttävää tappiota
- NBA-seurat vaihtoivat pelaajia
- Kanada murskasi suomalaiset karmein lukemin
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat