Katajalle ja KTP:lle tappiot EuroChallengessa
![ph_mirolybovanton2014](https://www.suomikoris.com/app/uploads/2014/10/ph_mirolybovanton2014.jpg)
Eurokentillä vietettiin tappiollista suomalaispäivää, kun sekä Kataja että KTP hävisivät omat kotiottelunsa EuroChallengessa.
Kataja sai vastaansa Benfican, mutta joutui niukasti taipumaan 90-93. Benfica aloitti ottelun vahvasti voitaen avausneljänneksen 31-21, mutta Kataja vastasi hurjasti toisella vieden sen nimiinsä 28-11. Benfica kuitenkin kuroi eroa koko ajan umpeen ja siirtyi neljännen jakson alussa jo johtoon. Kataja ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi vielä johtoon, kun pari minuuttia oli jäljellä. Ottelun hahmo, 32 pistettä tehnyt ja peräti seitsemän kolmosta heittänyt, Jobey Thomas rankaisi kuitenkin parilla kovalla kolmosella eikä Kataja kyennyt enää loppuhetkillä nousemaan rinnalle.
Katajan paras pistemies oli 27 pinnaa heittänyt Kenneth Horton, Robert Arnold sai kasaan 20, Tommi Huolila 13 ja Garius Holloman 12. Teemu Rannikko jakoi peräti 16 syöttöä ottelussa.
KTP ei mahtanut mitään Antwerp Giantsille, kun belgialaiset hakivat 33 pistettä upottaneen Kyle Foggin johdolla selvän 112-93-voiton Kotkasta.
Ottelun alku oli vielä tasainen, mutta toisella neljänneksellä Antwerp repäisi 22-4 runin, joka taittoi kotkalaisten selkärangan, vaikka kotkalaiset pääsivät päätösneljänneksellä vielä yhdeksän pisteen päähän. KTP:n mahdollisuuksia ei myöskään auttanut Antwerpin hurja heittopeli, sillä kaaren takaa belgialaiset upottivat 17/26.
KTP:n LaMonte Ulmer heitti 29 pistettä ja Kenneth Simms heilautti sukkaa 21 pisteen edestä. Timo Heinonen kokosi 18 ja Brandon Jefferson 17 pistettä. Vieraiden ykkönen oli Kobrissa viime kaudella vakuuttavaa tehnyt Fogg, jonka 33 pistesaaliista 21 tuli kolmosviivan takaa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
- Kykeneekö Kevin Durant pelaamaan olympialaisissa? – näin mies itse kommentoi
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Korisliigan seura kertoi useista sopimuksista
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- USA:n NBA-supertähdet lähellä järkyttävää tappiota
- NBA-seurat vaihtoivat pelaajia
- Kanada murskasi suomalaiset karmein lukemin
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat