Kierrosennakko: Kärkiottelu Kauhajoella

Keskiviikkona ohjelmassa on kolme Korisliigan ottelua ja mielenkiinto kohdistuu erityisesti Kauhajoelle, jossa kohtaavat Karhu ja KTP.
Jännittävä kamppailu nähdään myös Joensuussa, kun Kataja kohtaa Kouvot. Seagulls saa sen sijaan häntäpään kohtaamisessa vastaansa Kobrat. Katseet kohdistuvat kuitenkin kärkikamppailuun, kun kolme ottelua tällä kaudella hävinneet KTP ja Karhu iskevät yhteen.
Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen odottaa kärkikamppailun arvoista kohtaamista.
– Vauhdikas peli on varmasti tulossa. KTP voi olla vähän väsynyt, sillä he ovat pelanneet viime aikoina enemmän. Tarkoitus on, ettemme antaisi heille mahdollisuutta huilata. Toivottavasti puolustuspelissä näkyy se mitä harjoittelimme viime viikolla. Kaikin puolin varmasti tasainen peli on tulossa. KTP on pystynyt kääntämään monta tiukkaa ottelua tällä kaudella itselleen, Toiviainen kertaa ottelun lähtökohtia SuomiKoris-sivustolle.
Toiviaiselle KTP:n miehistö on tuttu, sillä hän toimi viimeksi KTP:n päävalmentajana. Hän myöntääkin, että siitä voi olla pientä apua joissain tilanteissa.
– Tietyllä tapaa siitä voi olla hyötyä siinä, että tiedän aika hyvin missä heidän suomalaispelaajansa ovat hyviä ja vastaavasti ehkä mihin voimme iskeä ja hyökätä. Toisaalta he tuntevat myös meidän pelaajat hyvin.
KTP ja Karhu ovat olleet Korisliigan alkukauden parhaita joukkueita ja joukkueiden aiemman kohtaamisen vei nimiinsä niukasti KTP. Toiviainen ei vielä allekirjoita, että keskinäisissä otteluissa haettaisiin jo henkistä yliotetta kevättä ajatellen.
– Pelillä voi sillä tavalla olla merkitystä, että jos päädymme runkosarjassa tasapisteisiin, niin hävisimme ensimmäisen ottelun kolmella pisteellä, että yritämme nyt voittaa suuremmalla määrällä. Tietenkin myös siinä, että tämän ottelun voittajalla on vähiten tappioita ja nousee sitä kautta sarjan kärkeen, Toiviainen mietiskelee.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin