Katajalle jälleen niukka tappio – Haanpää lähetti Tuomisen Bearsin laulukuoroon

Robert Arnoldin huippuilta ei riittänyt Joensuun Katajalle, kun se pisti hienosti kampoihin ranskalaiselle huippujoukkue Nanterrelle. Muista suomalaispelaajien joukkueista Borås ja Fraport Skyliners ylsivät voittoihin.
Kataja kiusasi tappioitta ollut Nanterrea aivan loppuun saakka ollen muutaman pisteen päässä viimeiselle minuutille asti, mutta ei pystynyt lopulta kaatamaan vastustajaansa. Nanterre otti ottelussa 102-92-voiton.
Katajan ykköstähtenä loisti peräti 42 pistettä tehnyt Arnold. Häntä säestivät 14 pinnaa upottanut Garrius Holloman sekä 12 pistettä merkkauttanut Kenneth Horton.
EuroChallengen ”suomalaislohkossa” kohtasivat Samuel Haanpään Borås sekä Ville Tuomisen valmentama Bakken Bears. Borås aiheutti Bearsille jo neljännen tappion ja näin EuroChallengen viime kauden sensaatiojoukkueen taival päättyi jo alkulohkoon. Borås voitti ottelun 90-70. Haanpää lukeutui Boråsin parhaimmistoon heittämällä 18 pistettä 31 minuutissa ja hän nappasi lisäksi seitsemän levypalloa ja antoi neljä syöttöä. Mikko Koiviston Fraport Skyliners otti sen sijaan selvän 80-58-voiton Okapi Aalstarista. Koivisto ei ollut saksalaisten kokoonpanossa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Ranska ulos – Susijengille yllätysvastustaja EM-koriksessa
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon