Hongan tappiossa yksi nuori valopilkku – ”Näytetään nyt ihan erilaiselta”

Honka kärsi keskiviikkona Salon Vilpasta vastaan jo kuudennen peräkkäisen tappion.
Espoolaisen syysmyrskyillan valonpilkahduksiin kuului 19-vuotiaan suomalaisen suurlupauksen Anton Odabasin paluu kentille kahdeksan kuukauden tauon jälkeen.
206-senttinen pelimies oli pitkään sivussa selkävaivan takia.
– Eka puoliaika pysyttiin pakkipäässä vastustajan jenkkien edessä hyvin koko joukkue. Kolmannen erän kohdalla alkoi koko joukkueen suorittamisen taso laskea, Odabasi pohdiskeli pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.
Mitä mieltä olet omasta suorituksestasi pitkän tauon jäljiltä?
– Eihän siihen tyytyväinen voi olla, kun hävittiin ottelu. Turha sitä on kauheasti selitellä, että ei ole ottelurytmiä tai muuta, vaikka totta kai se vie oman aikansa, vaikka kuinka paljon olisi treenannut.
Viime keväänä Vuoden tulokkaaksi valittu Odabasi keräsi 24 minuutissa tehot 8/8, mutta otteissa oli vielä ymmärrettävästi myös yli-innokkuutta kuin laitumelle ensi kertaa talven jälkeen kirmaamaan päästetyllä eläimellä.
Valmentaja Tuomas Iisalo oli luonnollisesti tyytyväinen saatuaan nuoren tähtensä takaisin.
– Me näytetään nyt ihan erilaiselta joukkueelta, kun Anton on kentällä. Pitää muistaa, että tähän asti meillä on kaksi 18-vuotiasta kakkospaikan pelaajaa pelannut ison laitahyökkääjän paikkaa, mikä ei tietysti ole heidän omin paikkansa. Ja se on vaikuttanut myös harjoitteluun.
– Jo Antonin mukaantulo harjoituksiin on ollut iso asia, ja siksi kahdet edelliset treenit ovat olleet kauden parhaat tähän mennessä.
Iisalokin oli tyytyväinen alkuun, jolloin Vilpas pysyi hyvin kurissa. Villematti Kopio aloitti kolmella kolmosella, mutta sen jälkeen kaikki seitsemän viimeistä yritystä pomppivat raudoista ulos. 18-vuotias Okko Järvi taisteli vahvasti ja heitti komeat 15 pistettä.
– Neljännellä jaksolla huomasi, että kun alla on viisi tappiota ja Ronnie Clark puuttuu, niin meiltä puuttuu sellainen rauhoittava tekijä, jolle pallon voi antaa siinä hetkessä. Jokainen alkaa puristaa vähän ylimääräistä, kun kaikilla tuntuu olevan niin kova halu olla vastuussa joukkueesta, valmentaja pohti.
Pekka Mäntylä, Espoo
Twitter: @pjmant
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia