KTP kaatoi Kouvot kärkiottelussa – yli 1300 katsojaa
Kuva: Juha Tamminen
Kouvolassa nähtiin hieno kamppailu, kun Kouvot ja KTP iskivät yhteen sekä paikallishengessä että kärkikamppailun merkeissä. Täysi Mansikka-aho näki, kun KTP lähti kotimatkalle 88-76 (46-37)-voitto takataskussaan.
KTP oli heti alusta saakka vahva eikä antanut isäntien päästä peliin mukaan. Tauolla ero oli yhdeksän pistettä kotkalaisten eduksi. Kolmannella neljänneksellä Kouvot pääsi kantaan ja aloitti taistelun voitosta. Joukkueet menivät parin pisteen erolla aina kolmannen neljänneksen puoliväliin saakka jolloin KTP iski vielä yhden vaihteen sisään ja karkasi lopullisesti. Kotitappio oli Kouvoille kauden ensimmäinen.
Kotkalaisten LaMonte Ulmer oli vahvassa vireessä 25 pisteellä eikä Kenneth Simms jäänyt paljon huonommaksi 23 pisteen saldolla. Brandon Jefferson heitti 15 pistettä ja Michael Pounds 12. Kouvojen Jason Conley oli paras pistemies 19 pinnalla, vaikka hän kivitti kahdeksasta kolmosesta vain yhden sisään. Jonathan Jones jäi Conleystä pisteen päähän, mutta keräsi myös 11 levypalloa. Tuomas Hirvonen heitti 16 pistettä.
LUE MYÖS:
- LeBron James ylisti Lauri Markkasta – puhui Utah Jazzin mahdollisuuksista
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Lokakuun yllätysdiili! Ville Tahvanainen siirtyy pätkäsopimuksella Bisonsiin
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen

- Australiassa pohditaan: onko NBA:n tähtipuolustajan pikkuveli jopa isompi talentti?
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus