Kouvot iskettiin kumoon toistamiseen kärkikamppailussa: ”Ehkä ottelussa näkyi edellinen KTP-tappio”
![t_LehtonenJyri011014-3](https://www.suomikoris.com/app/uploads/2014/11/t_LehtonenJyri011014-3.jpg)
Harvemmin kahdella kohtuullisella ja kahdella huonolla jaksolla voittaa korismatsia. Näin ei käynyt myöskään keskiviikkona Kauhajoella. Kouvot pelasi mukiin menevän ensimmäisen ja kolmannen neljänneksen, mutta kun kaksi muuta kymmenminuuttista oli kauden synkintä tekemistä, ei loppupisteissä 90-59 (42-28) ole paljon selittelemistä tai nokan koputtamista.
Jos vierasjoukkue Kouvot ei ollut läheskään parhaimmillaan, pelasi kotijoukkue Karhu puolestaan erinomaisesti molemmissa päissä kenttää.
– Ensiksikin täytyy onnitella Karhua sillä he pelasivat hyvän ottelun. Kolmannella jaksolla meillä oli oma paikkamme ottaa momentumi eikä se niin hirveän kaukana ollut, että oltaisi päästy tasoihin. Ehkä tässä ottelussa näkyi se meidän edellinen KTP-tappio jollain tavalla. Testosteronitaso nousi siinä meidän voittoputkessa ja oltiin vähän niin kuin näkymättömiä nyrkkeilijöitä, joka voittaa kaikki matsit. Ensin KTP osui meitä leukaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja silloin me tultiin vähän varovaiseksi, aikamoista passiivisuutta meiltä tänään.
– Me haettiin hirveän paljon hyökkäyksessä ykkösoptioheittoja ensimmäiseen viiteen minuuttiin ja silloin kun ne eivät mene sisään, niin kukaan muu ei pääse koskemaan palloon ja kukaan muu ei näin pääse rytmiin. Sen jälkeen, kun tulee se hyvä paikka heittokellon puolivälissä tai heittokellon lopussa, niin ei olla valmiita ottamaan sitä heittoa vaan ruvetaan pomputtamaan ja ylisyöttämään. Siinä se meidän possessioni menee sitten koko ajan huonommaksi ja huonommaksi. Alussa vähän maltillisemmin peliä pyörittämällä ja sitä kautta kaikki pelaajat rytmiin, niin lopputulos olisi voinut olla kohtalaisen paljon parempi, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen ruoti Kouvojen sivuilla.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
- Kykeneekö Kevin Durant pelaamaan olympialaisissa? – näin mies itse kommentoi
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Korisliigan seura kertoi useista sopimuksista
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- USA:n NBA-supertähdet lähellä järkyttävää tappiota
- NBA-seurat vaihtoivat pelaajia
- Kanada murskasi suomalaiset karmein lukemin
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat