Kouvoille jälleen kotitappio: ”Olemme tällä hetkellä noin kuudenneksi paras joukkue tässä sarjassa”

Kotiluolassaan Mansikka-aholla tiistain Korisliigakierroksella pelannut Kouvot ei onnistunut nappaamaan kauden seitsemättä kotivoittoaan, vaan vierailija Joensuun Kataja vei kotijoukkueelta tikkarin tylysti kädestä jo ottelun toisella ja kolmannella jaksolla.
Kouvojen viimeisten otteluiden perisynti, pallon menetykset ja huono kaukoheittopeli, olivat jälleen vahvasti läsnä, mutta nekään eivät olleet suurimmat tekijät tappioon päättyneessä ottelussa. Ensinnäkin Kataja pelasi erinomaisen ottelun joukkueena ja toisekseen Kouvojen itseluottamus eikä pelikovuus ole tällä hetkellä voittoihin vaadittavalla tasolla.
– Meillä on nuoria kundeja tosi kovassa paikassa. Jossain vaiheessa marraskuussa, kun pelattiin jopa vähän liiankin hyvin, niin odotusarvot tulivat aika suureksi läheltä ja kaukaa organisaation. Meidän kuuppa ei sitten kestänyt sitä liian hyvää jaksoa ja se on nyt sitten näkynyt tällaisena pienenä tuskana varsinkin, kun odotusarvot ovat vielä ulkopuolelta koko ajan suuret: kyllähän Kouvojen nyt pitäisi kahdella jenkillä ja nuorella takamiehellä voittaa helposti KTP vieraissa ja Kataja kotona. Tässä on sitten lopputulos, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen harmitteli seuran sivujen mukaan.
– Jos katsotaan puhtaasti sarjataulukkoa, niin me on keikuttu siinä kolmantena, mutta jos katsotaan voittoprosenttia ja ollaan kahdella jenkillä realistisia, niin olemme tällä hetkellä noin kuudenneksi paras joukkue tässä sarjassa. Se on realiteetti, mutta meillä on hirveästi upsidea parantaa tästä eteenpäin, kun saadaan uusi mies sisään ja saadaan harjoitella. Meillä on kaksi vierasmatsia tammi-helmikuussa eli me harjoitellaan silloin paljon. Se peli tulee vielä sieltä ja heitot tulee menemään sisään. Kaikki tietää tässä maassa, että me heitettiin 15 ekaa matsia sarjan parhaiten ja nyt viisi viimeistä matsia me ollaan heitetty heikosti, vaikka heittopaikat ovat olleet mitä parhaita. En minä ainakaan ole hirveän huolestunut, muut saavat sitten huolestua.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys