KTP:n paikkapuolustus johdatti joukkueen voittoon: ”Pelaajat näyttivät kyntensä”

KTP:n perjantainen huono vire jäi päälle sunnuntainakin joukkueen kohdatessa Kisahallissa Seagullsin. Heikko jakso kesti vain ensimmäisen kymmenminuuttisen ja paikkapuolustuksen myötä KTP nousi takaisin peliin mukaan. Brandon Jefferson nousi lopulta jälleen kerran ratkaisijaksi KTP:n hakiessa herkullisen 84-81–vierasvoiton.
Väkivahvan Melsahn Basaben runtattua jo kolmannen donkkinsa kolmen minuutin pelin jälkeen, karkasi Seagulls jo 10-0 –johtoon. Kenny Simms avasi KTP:n pään neljällä pisteellään, mutta Seagullsin shokkihoito ei ollut vielä ohi. Ennen yhdeksän peliminuutin täyttymistä kotijoukkue hurjasteli jo 21-4 –johtoon, ennen kaikkea liukkaan pelintekijänsä Deremy Geigerin johdolla.
– Päätimme ilmeisesti tulla näyttämään Helsinkiin asti, minkälaisia olimme perjantaina Kotkassa. Me olimme erittäin passiivisia ja Seagulls aktiivisia, Anton Mirolybov noitui KTP:n sivuilla.
Toisen neljänneksen alku mentiin vielä tasatahtia, mutta kotijoukkueen riemukulku päättyi Jarkko Kyllösen 30-14 –lay-upiin. KTP vaihtoi paikkapuolustukseen ja repäisi ensin 12-0 –runin Timo Heinosen johdolla ja kahden Gulls-korin jälkeen vielä 10-0 –pätkän LaMonte Ulmerin johdolla. Kuusiminuuttinen oli mennyt näin peräti 22-4 KTP:lle ja vierailijat olivat siirtyneet ensimmäistä kertaa johtoon (36-34). Puoliajalle Seagulls onnistui kampeamaan vielä 39-38 –etuasemassa.
– Kokeilimme paikkapuolustusta ja saimme pelin rytmin muuttumaan. Täytyy kiittää Mikiä (Kuusisto) ja Milosta (Dobras) energian tuomisesta kentälle, Mirolybov kehui.
Ensimmäisen puoliajan vuoristoradan jälkeen vuorossa oli seesteisempi vaihe ja lopullisten asetelmien hakeminen. Neljännekselle kahdeksan pistettä mieheen nakuttaneiden Simmsin ja Ulmerin johdolla KTP repäisi yhden 6-0 –runin, mutta Seagulls kuittasi tämän välittömästi. Michael Pounds rykäisi vielä summerin soidessa oman vapaaheittoviivan takaa pallon kuppiin, mutta valitettavasti sekunnin kymmenyksiä myöhässä. Näin viimeiselle neljännekselle lähdettiin tilanteessa 58-59.
– Toisella jaksolla aloimme pelata enemmän joukkueena, Ulmer arvoi.
Päätösneljänneksellä KTP viritteli karkumatkaa heti alkuun ja Simms survoikin välittömästi neljä pistettä taululle. Seagulls roikkui kuitenkin mukana, kunnes tuttu ratkaisija nousi esiin. Kotijoukkue oli vielä kahden korin päässä, kun Brandon Jefferson ampui puoleen minuuttiin kaksi kovaa kolmosta. Hetkessä ero oli 12 pistettä (66-78) ja ottelu vaikutti olevan taputeltu. Basabe ja Geiger nostivat kotijoukkueen vielä korin päähän (81-84) 16 sekuntia ennen loppua. Neljännekselle peräti 13 pistettä heittänyt Jefferson epäonnistui harvinaisesti molemmissa vapaaheitoissaan ja Seagulls pääsi vielä heittämään ottelua tasoihin. Carl Lindbomin kolmonen jäi kuitenkin vajaaksi ja KTP pääsi kotimatkalle täyden pistepotin kanssa.
– Tarkoituksemme oli rikkoa lopussa, mutta jätkät puolustivatkin sen sijaan tilanteen erinomaisesti, Mirolybov paljasti.
KTP:n heittoprosentit eivät olleet kummoisia, mutta 14 hyökkäyslevyä nousivat suureen arvoon. Näistä puolet johtivat suoraan koriin tuottaen siis 14 arvokasta ”extrapistettä”.
– Olen todella tyytyväinen pelaajien moraalista ja taisteluasenteesta. Vaikea peli alla ja ensimmäisen neljänneksen jälkeen olisimme voineet hyvin hävitä ottelun. Pelaajat näyttivät kuitenkin kyntensä tänään, Mirolybov tiivisti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- NBA:n pudotuspelijoukkueet ovat tässä
- Seagulls on hurjassa vireessä – finaalien tappio oli romahdus
- Tuomas Iisalon piinalle jatkoa – kohtalo ratkeaa seuraavassa pelissä
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Korisliigan välierät menivät nopeasti ohi
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia