Uudistunut Kouvot Lahteen: ”Kouvot on vastuksena ihan erilainen kuin kahdessa aikaisemmassa”
Kuva: Juha Tamminen
Sarjakolmonen Kouvot (14/9) pääsee testaamaan uudistuneen kokoonpanonsa hyökkäyspään arsenaalia kovaan paikkaan, kun joukkue matkustaa keskiviikon liigakierroksella sarjassa kuudentena olevan Namika Lahden (12/11) vieraaksi mastojen kupeeseen.
Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti ja Kouvot on poistunut molemmista otteluista voittajana. Nykyään Namikaa edustava, mutta ennen Kouvoissakin pelannut Atte Perttu on ollut suhteellisen tyytyväinen lahtelaisten kauteen.
– Olemme Lahdessa ihan tyytyväisiä tähän kauteen. Alkukaudesta emme olleet vielä hitsautuneet joukkueena yhteen, joten sen takia ehkä hävittiin muutama peli. Lisäksi kauden mittaan on ollut muutamia tiukkoja pelejä, jotka olisimme voineet kääntää voitoksi, Perttu miettii Kouvojen sivuilla.
Kouvoja Perttu odottaa vierailulle innokkaasti.
– Tässä kolmannessa pelissä Kouvot on vastuksena ihan erilainen kuin kahdessa aikaisemmassa. Andre Williamson on paljon liikkuvampi pelaaja kuin Jonathan Jones ja tämä tekee Kouvojen viisikosta paljon aktiivisemman. Ja Matt Gibson tuo tietysti lisää tulivoimaa Kouvojen takakentälle. Lähdemme hyvillä mielin tähän otteluun. Kouvolasta on kuulemma tulossa fanibussi Lahteen, joten toivottavasti saadaan aikaan hyvätunnelmainen, hyvätasoinen ja viihdyttävä matsi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan