Tapiolan Hongan nuori Korisliigajoukkue osoitti luonteensa keskiviikkoiltana Kauhajoella.

Lähtökohdat otteluun eivät olleet Hongan kannalta parhaat: takana kaksi katkeraa kotitappiota ja erilaisten takaiskujen sävyttämä kausi. Joukkue otti kuitenkin kauden kovimman voittonsa tärkeään paikkaan. Voitolla Honka nousi ainakin tilapäisesti pois sarjataulukon jumbosijalta ja piti myös haaveet pudotuspelipaikasta hengissä.

– Viimeiset neljä ottelua pelimme on ollut nousujohteista. Niukoista tappioista nouseminen kertoo nuoren joukkueemme henkisestä potentiaalista. Loginsin mukaantulon myötä olemme päässeet takaisin alkukauden teemoihimme, joita ovat vauhdinpito ja tilankäyttö hyökkäyksessä. Kun liikutamme palloa hyökkäyksessä ja teemme töitä yhdessä, se antaa meille energiaa myös puolustukseen. Karhun pitäminen kotikentällä 72 pisteessä on erinomainen suoritus, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kertoi Hongan sivuilla.

– Hatunnosto pelaajillemme. Esimerkiksi Henri Niemistö on ollut 3,5 viikkoa sivussa nilkkavamman takia, mutta hänen pelaamisessaan ei näkynyt minkäänlaista epäröintiä, Iisalo kehui joukkuettaan.

Yksi Hongan sankareista, Ike Udanoh oli iloinen voitosta.

– Olemme viime viikolla tehneet paljon töitä puolustuksemme kanssa. Onnistuimme tänään välttämään virheet ja noudattamaan pelisuunnitelmaa. Voiton avain oli joukkuepuolustus ja levypallot, joiden kanssa oli avauspuoliajalla vaikeuksia, mutta jossa paransimme loppua kohti huomattavasti, Udanoh sanoi.