Nuorten maajoukkue voitti Ruotsin

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun jännittävien hetkien jälkeen joukkue kaatoi Ruotsin 68-66 (42-39).
Tanska-tappion jälkeen selkeästi sisuuntunut Suomi puolusti alusta lähtien raastavasti ja toisessa päässä ajoi aggressiivisesti länsinaapurien puolustuksen saumoihin, mikä poiki viljalti vapaaheittoja suomalaisille.
Päätösneljänneksellä Suomella näytti olevan jo turvallinen johto, mutta pitkän pisteettömän pätkän jälkeen Ruotsi pääsi uhkaamaan Suomen etumatkaa viimeisellä minuutilla. Puoli minuuttia ennen loppua Valter Lindström (12/3/3 syöttöä) riisti ja viimeisteli lay-upilla tilanteeksi 67-66.
Toisessa päässä Ruotsi joutui kuitenkin rikkomaan Tuomas Hirvosta, joka naulasi jälkimmäisellä vapaaheitollaan loppulukemat, kun Lindströmin kolmonen viimeisellä sekunneilla kolahti rautaan.
– Selkeä tasonnosto eilisestä. Eilinen peli oli ensimmäinen yhdessä ja se näkyi. Tänään olimme muutaman askeleen parempia ja varsinkin toinen puoliaika oli ajoittain erinomaista puolustusta, apuvalmentaja Juha Sten kommentoi.
Hirvonen oli hurjalla pelipäällä tehden tilastoikseen 21 pistettä, 4 levypalloa ja 3 syöttöä. Oivaa taustatukea antoivat mm. Fiifi Aidoo (10/2), Joonas Tahvanainen (11/4), Alexander Madsen (9/6/4 torjuntaa) ja Anton Odabasi (8/8).
Päivän toisessa ottelussa Islanti vei Tanskaa 55-74 (28-33). Turnauksen päätöspelit pelataan tiistaina ja jokaisella joukkueella on nyt yksi tappio ja yksi voitto.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA-tähti sai sopimuksen – palkka tippuu reilusti
- Kataja vahvistui uudella jenkillä
- Rahakkaasta NBA-tähdestä huonoja uutisia
- Ranskan NBA-supertähdestä huojentava uutinen
- Suomi taipui Espanjalle EM-finaalissa
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat