Suomen haastajamaajoukkueelle tappio Ruotsia vastaan

Miesten haastajamaajoukkue joutui taipumaan kiihkeän ottelun jälkeen Ruotsille, kun vierasjoukkue nappasi kolmannen neljänneksen päätteeksi vankan johdon ja pystyi pitämään sen Suomen pyristelyistä huolimatta loppusummeriin saakka. Ruotsi pääsi juhlimaan voittoa Töölön Kisahallissa numeroin 67-74 (45-44).
Avausneljänneksellä Suomella oli vaikeuksia Ruotsin hyökkäyspelin kanssa. Erityisesti Alexander Lindqvist pääsi rellestämään mielensä mukaan 11 pisteen arvoisesti ensimmäiseen kymppiin. Suomi ryhdistäytyi toiselle neljännekselle: viimeisellä minuutilla Aleksi Akpaso vei ajollaan Suomen pisteen päähän ja lopulta viimeisen hyökkäyksen step-back-heitolla 45-44-johtoon puoliajalle.
Puoliajan jälkeen ottelu muuttui entistä kiihkeämmäksi ja kovia iskuja jaeltiin molempien joukkueiden toimesta. Ruotsi palasi kuskin paikalle Suomen sutiessa heittonsa järjestään ohitse ja vierasjoukkue eteni 53-61-johtoon päätösneljännekselle mennessä.
Päätösneljänneksellä Suomi pääsi parhaimmillaan kahden pisteen päähän 63-65 Carl Lindbomin kolmosella, mutta ruotsalaisille löytyi vastaus jokaiseen Suomen takaa-ajoyritykseen. Lopulta aika loppui Suomen osalta kesken ja Ruotsi korjasi voiton nimiinsä.
Suomen tehokkain oli Lindbom, joka pussitti 15 pistettä ja haki 4 levypalloa. Lindbomin lisäksi Suomelta erottuivat parhaimmillaan hienosti puolustajiaan vienyt Alex Murphy (14/7), Antto Nikkarinen (12/2/3 syöttöä) ja Aleksi Akpaso (9/0).
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Dallas ja Lakers voittivat ilman superhankintojaan
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- Suomalainen koripallolegenda kuollut
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- LeBron James otti vastuuta – Luka Doncicin paluusta tietoa
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Merkittävä voitto – suosikki uusiksi NBA:ssa?
- Lauri Markkasen kausi jatkuu murheiden keskellä
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa