Pikkususien päävalmentaja: ”Venäjä sai meidät näyttämään noviiseilta”
Kuva: Juha Tamminen
18-vuotiaat pojat kärsivät tappion A-divisioonan EM-kisojen avauspelissä, kun laadukas Venäjä oli lähestulkoon kaikilla osa-alueilla parempi ja korjasi 62-89 (29-50) -voiton. Tilastoissa selkeimpänä erottajana oli Venäjän heittäminen, kun venäläiset pistivät kakkoset ja kolmoset yli 50% tarkkuudella sisään.
Venäjän toinen neljännes oli murhaava 17-30, kun pelaaja toisensa jälkeen pisti välillä erittäin vaikeitakin heittoja sisään. Kaiken kruununa Arseniy Andreev (10/0) pisti puoliaikasummerin soidessa heiton oman pään vapaaheittoviivalta levyn kautta sisään. – Venäjä sai meidät näyttämään kirjaimellisesti noviiseilta. A-kisojen taso osoittautui juuri niin kovaksi, kun sen voi kuvitella ja tänään emme olleen vielä A-kisatasoisia. Venäjän hyökkäyspeli oli hurjaa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa. – Meidän pelisuunnitelma oli olla aktiivisia, aloitteentekeviä, pelata joukkueena ja taistella irtopalloista, mutta valitettavasti venäläiset olivat lähestulkoon kaikissa asioissa parempia. Suomen yksinäinen onnistuja oli Lauri Markkanen (19/4/4 riistoa), jonka plusmiinustilasto oli 27 pisteen tappiosta huolimatta +6. Edon Maxhuni (11/3/4 syöttöä) ylsi Markkasen lisäksi kaksinumeroisille pistelukemille. (Lähde: Koripalloliiton tiedote)LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot